Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

27.10.2014

Juhlanhumuinen sunnuntai


Meillä on tapana viettää kaikkia mahdollisia juhlia aina kun siihen on vähäisempikin syy. Arkea riittää yllin kyllin, joten juhlahumu tuo arjen keskelle iloa. Toki voisi ajatella, että esimerkiksi aikuisten ihmisten syntymäpäivien juhlinta on silkkaa hapatusta... Pyh, sanon minä.

Meillä on suvussa syksyisin synttäribuumi. Eilen vietimme 155-vuotissynttäreitä yhdistettynä tyttäreni nimipäivään. Synttärisankareina olivat siskoni, mieheni ja lankoni. 
Koska osa vieraista tuli hieman pidemmän matkan päästä, oli juhlatarjoiluna lounas ja kakkukaffet.

Tarjolla oli vihersalattia, marinoituja tomaatteja sekä erilaisia lisukkeita, hanhen- ja ankanmaksapateita sherry- ja portviinihyytelön kera, poro- ja mätihyydykettä sitruunaisen kermaviilikastikkeen  ja remouladekastikkeen kanssa sekä Hasselbacan perunoita, kalkkunafileetä ja hunajaporkkanoita karviaismarjachutneyn kanssa. Vaikka itse olinkin ehtoinen emäntä, niin ei huono, sanoisin :)

Jälkiruoaksi tarjolla oli luumu-kanelikakkua puolukkakastikkeen kera sekä amerikkaklaista suklaakakkua, jossa kalorit olivat kyllä kohdallaan. Tuo Valion kausimausta tehty luumu-kanelikakku on raikkaan makuinen. Lisäksi se on helppo ja nopea tehdä (ohje löytyy purkin etiketin sisäpuolelta ja näyttää ohje olevan aika monessa akkainlehdessäkin :)) Puolukkakastike antaa hyvän särmän kakulle.

Omien juhlien jälkeen riensimme vielä rakkaan ystäväni esikoisen synttäreille. Johan oli juhlantäyteinen sunnuntai, ihanaa. 

Rakastan kukkia. Näin juhlien jälkeen olen onnellinen, kun talossa on kauniita kukkia ilahduttamassa arkea vielä monta päivää.

Nautinnollista alkavaa viikkoa sinulle 
-Anu-










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jättämästäsi viestistä!