Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

4.10.2014

Kiireen kesyttäjät

1.10 Hesarissa silmiin osui 
Roosa Murron kirjoittama kolumni 
"Kiitos, että on kiire".
Tähän oli ihan pakko pysähtyä!

Pohdin kiirettä, kiireettömyyttä, joutenoloa, laiskuutta, lorvailua, stressiä...

Axu Stubb ennen päämisisterikauuttaan jaotteli päivänsä kolmeen osaan. 8 tuntia lepoa, 8 tuntia työtä ja 8 tuntia vapaa-aikaa. Näinhän asiaa usein luokitellaan ja ajatellaan. 

Jos yöuni on 8 tuntia, olen tyytyväinen. Yhdeksään tuntiin päästyäni olen onneni kukkuloilla. Ihanaa on herätä omaan tahtiin ja nauttia kiireettömistä aamuista. Rakastan unta ja nukkumista. Näen unia, joskus kamaliakin, mutta useimmiten hassuja ja humoristisia, outojakin. Filmi pyörii öisin taukoamatta. Se ei minua pääsääntöisesti häiritse. Asiat ratkeavat monesti juuri yön aikana. Ajatukset selkeytyvät. 
Kahdeksan tuntia päivässä intensiivistä työtä on riittävästi. Tästä yli menevä osuus on bulkkia. Kaikki luovuus ja innovaatiivisuus hersyy levollisen yön jälkeen oikeassa vireystilassa. Tämä perustuu henkilökohtaseen kokemukseen ja omaan empiriaan. Näin minulla. Olen totisesti kokeillut muutakin...


                "Kiire on oire, ei kunniamerkki."
                      - Jussi Ruokomäki - 


Vapaa-aika on sitten asia, joka kiinnostaa kiireettömyyden näkökulmasta. Luoko joutenolo, ilman suunniteltua tekemistä kuitenkin loppupelissä tyhjiön? Ruokkiiko suunniteltu joutenolo laiskuutta?

Osaan olla yksin itseni kanssa, mutta harvemmin tekemättä mitään. Vaadin myös saada olla yksin. Haen sen ajan nykyään vaikka kivennavalta. 
Olen huomannut, että joskus on päiviä, joita kutsun villasukkapäiviksi (sunnuntai aamut useimmiten), jolloin joutenolo tuo voimaa ja energiaa, mutta sitä ei montaa tuntia jaksa. Jos en tee, niin sitten suunnittelen, mitä teen. Vastapainoksi arjen muulle tekemiselle, huomaan puuhaavani luovia juttuja yhä vain enemmän. 

Vapaa-ajalla on pakko pestä pyykkiä, siivota, käydä kaupassa ja tehdä arjen sujumista edistäviä töitä kotona. Meillä ainakin, koska en ole näitä ulkoistanut. Siivouksen lyhyehkön ulkoistamisen kokemuksen jälkeen palasin "tee se itse" kauteen takaisin. Siivosin ennen siivoojaa ja murehdin sen jälkeen... Siis vapaa-ajan stressiä - kuka sitä nyt itselleen haluaa?

Pohdiskelun jälkeen totesin, että siivous käy terapiasta,  kunhan siitä ei ota paineita. Joskus on siistimpää kuin toisinaan. Laatutason määrittelen itse. Ennen minulla kasvoi "chif" liina kädessä. Nyt olen siitä luopunut. Voin paremmin. En murehdi ja kiirettäkään ei siivouksen takia ole. 

Kaupassakäynti käy lähes rutiinista, joskin ruoanlaitto, josta olen aina pitänyt, ei nyt juuri kiehdo. Tässä suhteessa olen tullut laiskaksi? Vapaa-ajalla teen nykyisin paljon mielummin muuta, kuin seison jalat lintassa keittiössä lieden äärellä. Outoa.

Käytän vapaa-aikaani nykyisin kohtuullisen paljon itseni hyvinvointiin. Sitä en ole juurikaan tehnyt ennen tätä viimeistä ajatuksen tasolla tapahtunutta muutosta. Nyt siihen on mahdollisuus. Nuoriso on itsenäistymässä ja minulla on aikaa itselleni. Mutta viisastuneena menneestä, en dumppaa vapaa aikaa kaikella mahdollisella toiminnalla ja ennakoiduilla menoilla. Kiirehän siitä tulee ja stressi ennemmin kuin arvaammekaan. Toiset tästä saattavat nauttia, minä en. Riittää, että arkipäivisin(töissä)kalenterimerkinnät ja varaukset määrittelevät tekemiset ja menot. 

En suostu enää järjettömän kiireen orjaksi. Siitä ei saa muuta kuin pahan olon. Minusta on tullut kiireen kesyttäjä. Ratkon asioita kiireellisyysjärjestyksessä ja olen huomannut, että osa asioista menee kategoriaan "aika hoitaa" ja se on aivan totta. Olen opetellut myös pienen pientä pontevaa sanaa "ei". Olen edistynyt :) 

Pääni pursuaa luovia ajatuksia. Kaikkia juttuja ei ehken ole tarkoituskaan koskaan toteuttaa. Olen antanut itselleni mahdollisuuden luovuuteen ja taiteellisuuteen. Huomaan olevani onnellinen. Vapaa-ajan luovuus siirtyy päiväaikaiseen luovuuteen, josta maksetaan palkkaa. Heureka!


Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä tekemään asioita, 
jotka heidän mielestään pitää tehdä,
 ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä,
 mitä he haluavat tehdä.
- Kathleen Winsor - 


Jouten en halua pitkiä aikoja olla, eikä minusta siihen ole. Olen kohtuullisen säpäkkä ihminen. Laiskottelen kyllä ja se on pienissä määrin aivan ihanaa. Kiireetön ihminen ei kuitenkaan mene minun kategoriassa laiskan ihmisen formuun. 

Edesmennyt isoäitini (eli muuten 98 vuotiaaksi) usein totesi kiireisistä ihmisistä, että "kiire on ku kirpun tapos". 

Mielestäni merkityksellistä on se, että tekee joka päivä asian tai asioita, joista nauttii ja saa pienen onnen tunteen. 

Olisiko tämä sitä elämänhallintaa? Itsensä rouvana olemista?


Kohtuus kaikessa - kiireessäkin. 


- Anu - 

















2 kommenttia:

  1. Koko kiire-käsite on mun mielestä tavallaan aika mielenkiintoinen :) Itse olen sen jättänyt, enkä enää kiireen orjaksi ryhtyisi. Vuosien kokemuksella työnarkomaniasta, jossa ei ehtinyt pitämään vapaa-aikaa käytännössä milloinkaan ;) Vaikka puolensa oli toki silläkin, itsensä ylittäminen ja kaikkivoipaisuus tuo tyydytystä sekin, ei sitä silleen katua tarvitse.

    Kovin yleisesti arvostetaan vain kiireisiä ja kaikkea yhtäaikaa tekeviä ihmisiä. Että mitä enempi valitat ja todistelet kiireitäsi ja tekemisiäsi, sen parempi olet. Jotenkin hassua, ehkä jopa hieman ärsyttävääkin. Itse olen luopunut myös todistelusta. Ei ole kaduttanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä kanssasi Taru!
      Tein pahimmillaan töitä 65 tuntia viikossa, eikä siinä ollut enää järjen häivääkään. Lukeudin myös tuohon työnarkomaani porukkaan. Kunnianhimoinenkin olen. Sekin lisäsi pöhköä buustia.

      Tämä kiiren kesytys on mukavaa :) Ja ihme kyllä duunt tulee hoidettua ihan hyvin ilman älytöntä höntyilyäkin. Lisäbonuksena saa vapautuneen mielen ja rauha vapaa-aikaan.

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!