Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

25.10.2014

Vuoden viimeinen veneilykerta?

Isompi vene, jolla veneilemme Saimaan aalloilla, on jo nostettu talviteloille. Pienempi vene, joka kulkee näppärästi trailerin päällä, on vielä ollut valmiudessa lähtöön, jos mieli vesille tekevi.

Lämpötila oli keskipäivällä 2 astetta plussalla, tuulla tuiversi ja  pilviharso peitti taivaan, mutta niin kovasti isännän mieli teki vesille, että olihan se lähdettävä. Koska vene ei ollut laituripaikallaan vaan trailerin päällä, on kaksin huomattavasti helpompi ja mukavampi laskea vene vesille ja nostaa takaisin. 
Koska olen erittäin viluinen, puin päälle useamman kerroksen vaatetta. Olo oli kuin naparetkelle lähtijällä. No, loppupelissä hyvä oli, että oli vällyä päällä, koska järven selällä oli melkoinen tuuli ja aallokko. 

Veneenlaskupaikan tuntumassa uiskenteli kymmenkunta joutsenta. 
Harmi,ettei mukaan tullut pidempää putkea, jolla olisi saanut paremmat otokset linnuista. Eiväthän nuo joutsenet meistä pitäneet, tai moottorin pörinästä, joten lentoonhan ne nousivat. 




Kauniita ovat...

Tarkoitus oli ajaa pidempi matka, mutta tuuli oli sen verran navakkaa aika-ajoin, että tyydyimme lyhyempään ja suojaisempaan reittiin. Vesiluonto on kyllä kaikessa karuudessaankin kaunis.



Välillä pilvipeite ihan hieman rakoili ja sininen taivaskin näyttäytyi :)


Eihän veneretki ole mitään ilman eväitä, joten pakkasin mukaan termoskannullisen kuumaa glögiä ja evässämpylät.
Emme rantautuneet, vaan nautiskelimme glögit kuksista juoden aalloilla killuen. Voi miten ihanasti glögi lämmitti sisuksia :)
Eväsleivät kylläkin jäi syömättä...



Nyt on taas vene trailerin päällä. 

Olisikohan tämä viimeinen kerta tänä vuonna veneilyn merkeissä? Mene ja tiedä. Ensi viikoksi on tänne päin suomenniemeä luvattu jopa yli 10 asteen lämpötiloja, joten järvet eivät ainakaan jäätymään vielä pääse.

Sen verran kylmää oli kuitenkin kyyti, että kotiin päästyä oli aika mukava kiivetä lauteille lempeisiin löylyihin.


Nautinnollista lauantaiehtoota sinulle :)
-Anu-






2 kommenttia:

  1. Kylmästä kyydistä huolimatta tuollainen myöhäisen syksyn veneretki on varmasti upea kokemus! Voisin kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana, vaikka ajatus ensin tuntui ihan pähkähullulta, kun tuuli ja viima oli melkoinen. Maailma vaan näyttää veisiltä käsin niin erilaiselta.

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!