Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

15.12.2014

Jouluhaaste


Sain tänään blogielämäni ensimmäisen haasteen Jovelan Johannalta.  Olipa mukava ensinnäkin saada haaste ja sen jälkeen ryhtyä pohtimaan vastauksia:) Tänään olen ehtinytkin tällaiseen puuhaan arjen keskellä, kun sairastuvilla olen ollut potemassa kuumetta ja flunssaa. Nyt pidetään peukkuja, että olotila tästä paranee, jotta kustannuspaikalle pääsee huomiseksi. Kiitettävästi on vielä töitä tehtäväksi ennen joululomasen alkua. 


Haasteessa kyseltiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1. Uskotko joulupukkiin tai tonttuihin?

No joo-o. Molempiinhan sitä pitää uskoa. Joulupukkiin ainakin joulun aikaan. Meidän heimossa ja suvussa joulu on ollut JOULU aina ja taitaa olle vastedeskin, vaikka vähän jurputan vastaan. Tässä tulee kootut kertomukset...
Villa Mezzossa asusteleva pukki, joka marraskuussa siirtyy yläkerran aulaan ja joulukuussa alakertaan joulun viettoon. Muun ajan vuodesta pukki majailee vintillä.


Lapsuudenkodissani kävi aina uskollisesti joulupukki. Samanoloinen ja samat vaatteet päällä. Ei ollut pukilla punaista nuttua, vaan sellainen verkatakki. Partakin oli harmahtava, ei valkoinen. Silmät kirkkaana uskoin joulupukkiin siihen saakka kunnes oli vähän vaille kuusivuotias. Joulupukilla oli mukanaan vihko, sellainen mustakantinen, jossa on punaiset reunat sivujen kupeessa. Vihkoon oli kirjoitettu punaisella ja mustalla kynällä vuoden tapahtumat koko juhlaväestä. Pukilla oli mukana myös tuo iso hieno kynä, jossa on toinen pää punainen ja toinen musta.

Ai että minua jännitti, olikohan pukki saanut tietää tontuilta koiruuksia, joita olin (ehkä) tehnyt. Kehujakin sain ja ylpeähän minä niistä olin. Reippaaksi kehuttiin ja omatoimiseksi. Vuoron perään pukki kertoi hauskoja juttuja vuoden varrelta kustakin kerrallaan. Isäni kohdalle päästyään se sitten tapahtui - pukki rupesi nauramaan ihan mahdottomasti. Ei saanut pukki sanaa suustaan ei, kun naurua piisasi. Minä siinä sitten silmät sikkurallaan seison ja tuijotan pukkia ja tajusin, että joulupukkihan on minun vaarini. Puheäänen hän pystyi hyvin muuttamaan, mutta ei nauruääntään.  Juuri ennen pukin tuloa olin vielä ihmetellyt, miksi vaaarin piti mennä naapuriin käymään, kun pukkikin saattaa tulla.

Voi sitä pettymyksen määrää... Muistan hyvin miten yritin olla kuin en olisi huomannut mitään, koska en halunnut loukata vanhempiani ja isovanhempia. Siihen kuitenkin loppui lapsen usko joulpukkiin. 

Tämänkin jälkeen meillä kävi pukki monet monet vuodet, koska koko suku oli usein koolla joulun aikaan. Pieni tauko pukin vierailuissa oli ennen kuin omat lapset syntyivät. Tuon jälkeen pukki alkoi taas vierailla meillä. Nyt ei ole pukkia muutamiin vuosiin näkynyt, mutta lahjoja on oven taakse ilmestynyt joka vuosi :)

Tuo tonttukategoria onkin sitten mielenkiintoisempi juttu!

Minulla on tällainen ihana Suuri tonttukirja, jossa on jos jonkinlaista tarinaa tontuista ja heidän elämästään. Kirja on aivan ihanasti kuvitettu ja osa kirjan kirjoituksista on kirjoitettu kaunokirjoituksella. 
WSOY:n Suuri Tonttukirja 

Lapsena, sellaisena ihan kirppuna, kävimme savusaunassa aina kun yhden tätini luona vierailtiin. Pelottava paikka tuo savusauna pikkuihmiselle oli. Tumma sauna ulkoa ja sisältä metsän laidassa, kapean polun päässä ja kaivon vieressä. Kaivon kannen päällä oli pumppu, jota hädin tuskin jaksoin pumpata. 

Minulle kerrottiin saunassa asuvan tonttuja. En niitä koskaan nähnyt, mutta ääniä kuulin. Metelöidä saunassa ei saanut, ettei tontut vaan hermostu ja hiuksetkin piti antaa pestä ilman kiroilua (osasin hyvin noitua pienenä, jos saippuaa / suopaa meni silmiin). Suopaa tai ei, niin silmiähän savusaunassa aina kirveli, usko pois.


Palasin jälleen tuonne tonttukirjan sivuille ja silmiini osui tämä kuva, josta taas mieleeni tuli Jovelan Johannan pihamaalla sitkeästi kasvavat suopayrtit.
Tonttut käyttävät kylpiessään siis suopayrttiä :)



Tonttujen käkikello
Senkin takia pitänee uskoa tonttuihin, koska tontut seuraavat ajankulkua käkikellosta, sellainen on jokaisen tonttukodin seinällä kirjan mukaan. Minun lapsuudenkodissa keittiön seinällä kukkui myös prikulleen kuvan kaltainen käkikello. Mahdettiinko olla samaa sukua ja heimoa? Joskus kun tein jotain konnuuksia, isäni saattoi leikitellen sanoa minua tontuksi :) 


Tontun puupuuhat
Epäilen myös, että meillä maalla on puupuuhiin kiintynyt tonttu, koska siellä on puuta poikineen vielä moneksi vuodeksi.

Pieniähän nuo tontut ovat. Ilman lakkia mittaa vain 15 cm. Painoakin   tonttumiehellä on 300 gr ja tonttunaisella 250-275 gr. Ei ihme, jos näitä ei näe saati sitten usko niihin :)




2. Kirjoititko joulupukille?

Kyllähän minä kirjoitin, vaikka ennen kirjoitusikää salaisuus paljastuikin. Yhtään kirjettä en ole jälkeenpäin löytänyt. Liekö tontut ne vieneet? 

Viisivuotiaana toivoin äidin kokoista nallea. Sen muistan elävästi. Mieleen on erityisen hyvin jäänyt äitini hersyvä nauru, kun toiveeni  hänelle kerroin. Jouluaattona sitten sain ihanan keltaisen ison nallen, ei ihan äidin kokoista, mutta suuri se pienelle tillikalle oli. Taitaa olla yksi ikimuistoisista lahjoista kautta aikain tuo nalle. 


3. Onko kinkku joulupöydän kunkku vai selviätkö ilmankin?

Itse en ole muistaakseni koko aikuisiällä kertaakaan paistanut itse kinkkua. Meillä appi paistaa perinteisesti kinkun leivinuunissaan ruiskuoren alla. Kinkun hankinta ja paistaminen on hänelle rituaali ennen joulua, johon ei ole puuttuminen. Kinkusta tulee erinomainen hänen hyppysissään, joten en ole lähtenyt turaamaan moista sähköuunissa. Niin ja appeni paistaa aina muutaman kinkun kokeeksi ennen joulua, ihan vaan siksi että verestelee vuoden takaiset taidot :D

Kinkku on yksi osa joulupöydän antimia. Suosittu sellainen. Itse syön sianliha erittäin vähän, koska tulen siitä tolkuttoman kipeäksi. Nivelet rupeavat naukumaan hetimiten ruokailun jälkeen, joten tässä asiassa on pidettävä maltti. Itse siis selviäisin ilmankin kinkkua, perheenikin ehkä vielä jotenkin, mutta rakas kummityttöni ei kyllä lainkaan :D Vaarin kinkku on hänelle oikeasti kunkku. Sitä siis saamme syödä tänäkin jouluna. 

4. Noloin saamani joululahja tai lahjojen jakoon liittyvä muisto

Noloa lahjaa en kyllä muista saaneeni. Lahjojen jakoon liittyy tiettyjä perinteitä, riippuen siitä, keitä paikalla aattona on. Kummityttöni (siis jo ihan aikuinen lady) haluaa avata lahjoja hitaasti kaikessa rauhassa ja samalla nauttia omista lahjoistaan kuin myös toisten saamista lahjoista ja avaamisen tunnelmasta. Tähän vierähtää tovi jos toinenkin, koska meillä perinteisesti ei ole ollut vähän lahjoja...Jouluna on onneksi vain aikaa :)

5. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä tai kaapin perälle notkumaan?

Itseasiassa eipä juurikaan, paitsi että tänään kaivoin villasukkia sukkakorista, kun oli niin holotna olo lämpöilyn takia, ja löysin käyttämättömät vanhan mamman kutomat villasukat, jotka siis viime jouluna olen saanut lahjaksi. Hetihän ne käyttöön otin, vahingossa ovat siis jääneet korin pohjalle. Selkeästi siis likaa on minulla villasukkia? No, eihän toki.

6. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?

Meillä on ollut viimeksi aito joulukuusi vuonna 2006 1996 (korjaus kirjoihin ja kansiin) ja sekin lensi muutaman tunnin jälkeen pihalle. Esikoinen on ollut niin allerginen, että meillä on turvauduttu tuon jälkeen tekokuuseen. Kaikki kehuvat sen kauneutta, aidon oikeesti.  Kuusi on oikeasti kaunis , symmetrinen ja aidon näköinen. Helppokäyttöinen ja hajuton vailla itiöitä myös. Aaton aattona avataan laatikko ja kasataan kuusi ja ryhdytään koristeluhommiin. Keskustelua on käyty pitkin mennävuosia siitä, ovatko joulukuusen koristenauhat laitettava spiraaliin vai ylhäntä alas suorana roikkuen. Spiraalissa ne ovat siis olleet. Kuusessa on sähkökynttilät ja vuodesta riippuen erivärisiä palloja. Niitä on matkan varrella kertynyt ihan liikaa.

Täksi jouluksi emme muuten laita kuusta sisään lainkaan. Tämä päätös syntyi perheparlamentissa muutama viikko sitten.


7. Ostatko kotiisi joulukukkia? Mikä on joulukukkasi?

No ihan varmasti ostan ja varmaan täksi jouluksi normaalia enemmän, koska kuusta ei nyt sisälle siis tule. 
Olen ihan täydellinen kukkafriikki. Ensimmäinen työpaikkani on ollut kukkakaupassa viisitoistakesäisenä. Kertoneen siis jo jotain hulluudesta kukkiin. 

Jos ei olisi kukkarajoitteita perheessä (hajut), niin jouluksi hankkisin hyasintteja, mutta kun on, niin hankin niitä vain muutaman jo kunnon kukassa olevan portaille. Valkoinen useampilatvainen joulutähti pitää hankkia sekä jouluruusu, jonka yritän pitää hengissä kevääseen saakka. Muutaman kerran olen onnistunut tässä. Siksipä varhain keväällä pihalla kukkii jouluruusut. Kauniita ovat.
Sitten leikkokukkakimppu pitää hankkia ruokasalin pöydälle, mielellään valkoinen, jossa on ripaus kultaa. Salin / olohuoneen sivupöydällä on paikka valkoiselle amaryllikselle tai kalloista sidotulle kimpulle...
Valkoinen kimppu on suosikkini 
Oi, ihan melkein unohdin laittaa haasteen eteenpäin. Välitän haasteen Pilville Villa Iduriin ja Airisrannan Päiville :)

Kiitos Johannalle ihanasta haasteesta!
-Anu-

4 kommenttia:

  1. Nyt vasta pääsin tänne katselemaan, että minkäslaisesta haasteesta on kyse. Ihan täysverinen jouluhaaste siis :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä :) Ihan intoa pinkeen omia vastauksia mietin. Jotenkin tuli semmoinen "palaa lapsuuteen" fiilis, kun omia vastauksia pohdin. Iloa sinne pohdintaan!

      Poista
  2. Haaste on jatkanut matkaansa. Toivottavasti ehtii jouluksi perille! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava, että nappasit haasteen vastaan. Minullekin tämä oli lukuaan ensimmäinen :)

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!