Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

30.1.2015

Ilon siemeniä, EU direktiivejä ja yksi haave

Tänään ilahdutin itseäni töistä tullessa ja piipahdin puutarhamyymälässä siemenkaupoilla. Ihana aloitus viikonlopulle kiireisen työviikon jälkeen.

Säpsähdin päivänä eräänä Jovelan Johannan blogia lukiessa, että osa siemenistä olisi hyvä laittaa esikasvamaan jo nyt. Kiitos Johannalle, koska muuten minulle olisi käynyt latva-artisokan kanssa ns. vanhanaikaisesti :)



Minulla on palava halu tulevana kesänä koeviljellä itselleni uusia lajikkeita, joten keräilin onnesta soikeana pussin poikineen siemeniä matkaani. Suurin osa haalimistani siemenistä vaatii esikasvatuksen ja puodissa pohdin itsekseni, missä ihmeessä nämä kaikki kasvatan. Noo... täytynee kääntyä anopin puoleen, josko osa siemeistä menisi hänelle kasvatukseen :) 

Samalla matkaan tarttui Nelson Gardenin siemenluettelo, jossa on ohessa myös vinkkejä kasvatuspuuhiin. "Hauska" yksityiskohta, jonka lehdestä bongasin on EU normit ja niiden hauskuudet. EU direktiivi vuodelta 2001 sanoo, että porkkana on hedelmä, ei vihannes. Tämä siksi, että porkkanamarmeladille haettiin virallista hyväksyntää marmeladina ja hilloa ja marmeladia voidaan tehdä säännösten mukaan vain hedelmistä, siksipä porkkanasta tuli hedelmä. Kuvitelkaa nyt! 

Ostin siis hedelmien ja vihannesten siemeniä. Katalogissa porkkanat ovat onneksi vihannekset kategorian alla :)

No, mitäpä mukaan tarttui:

- raidallista punajuurta pussi (suorakylvö)
- viidakkokurkkua (esikasvatus maalis-huhtikuussa)

Viidakkokurkku on meksikolainen vihannes. Hedelmät ovat n. 3 cm mittaisia ja satoa pitäisi tulla reilusti. Viidakkokurkkua voi käyttää wokkiruokiin, salaatteihin ja säilöä kurkun tapaan. Kasvatus  olisi hyvä tehdä kasvihuoneessa. Palaan siihen tuonnempana...

- Pussi latva-artisokan siemeniä (esikasvatus tammi-helmikuussa)

Tämän kanssa tulee jo vähän kiirus, koska pussin kyljessä lukee, että mitä aikaisemmin kylvön tekee, sitä parempi. Uhkailevat minua myös pussin takana, että tässä on haastetta kasvattajalle :)

- Tomaatin siemeniä (Tigerella) (esikasvatus maalis-huhtikuussa)

Tässäkin taimet kaipaavat mieluusti kasvihuonetta. UGH.

-Sitrunakurkku (esikasvatus toukokuussa)

Tulossa pitäisi olla runsaasti pyöreitä hedelmiä tuottava kurkku, jossa on limen aromi. Tämä on maata pitkin kasvava lajike. Onneksi maalla on tilaa :)

- Eight Ball kesäkurpitsan siemeniä pussi (esikasvatus toukokuussa)

Tämän kesäkurpitsan hedelmäliha muistuttaa kuulemma omenaa.

- Palsternakkaa pussi (suorakylvö)
- Iisoppia pussillinen (esikasvatus helmi-maaliskuussa)
- Pyöreää kesäporkkanaa (suorakylvö)

Tätä lajiketta voidaan kasvattaa hyvin myös ruukkupuutarhassa sekä matalissa kasvilavoissa! Sato korjataan aikaisin eikä tätä porkkanaa voi säilöä talven yli (ei kyllä meillä säilyisikään, siitä pitää huolen porkkanoita himoitseva perhe).

-Punainen kesäporkkana (suorakylvö)

Tässä lajikkeessa on kuulemma paljon karoteenia. Tästä lajikkeesta pitäisi syntyä hyvä porkkana(hedelmä)marmeladi. Porkkanaa on päältä punainen ja sisältä vaaleanpunainen. Kasvatusta suositellaan koko kasvukauden ajan harson alla. 

- Purjo (pikkupurjo "Nipper")

Pussin kyljessä luvataan, että 10 viikossa kasvaa hyvä pikkupurjosato ja mikä parasta, tätä voi viljellä hyvin myös ruukussa.

- Silpoydinherne 

Ruukkukasvatukseen sopiva runsassatoinen makea herne. 

Viime syksynä poistomyynnistä ostin paperiprässin, jolla voi kätevästi pyöräyttää kasvatusruukkuja, jotka maatuvat hyvin. Pyöräytin kokkeeksi muutaman ja hyvin toimivat. Taimimultaakin hankin, joten nyt latva-artisokan siemenet multaan :)

Niin siitä kasvihuoneesta...

Sitä ei vielä(kään) ole. Sain kylläkin 2 vuotta sitten lahjaksi puolisoltani kasvihuoneeseen valokatteet, mutta lahjassa ei lukenut, koska loppuosat tulee, saati pystytys <3 (miten se sanonta menikään... suutarin lapsella ei ole kenkiä...)

Mutta haaveena on edelleen kasvihuone. Taidan sellaisen hankkia jo tänä keväänä...

Ihanaa alkavaa viikonloppua!
-Anu-

25.1.2015

Pilven kääntötemppu

"Jos tuot päivänpaistetta toisten ihmisten elämään, 
et voi itsekään välttyä siltä".
-J.M Barrie-  
Nyt on hetki aikaa istahtaa. Mennyt viikko oli hektinen ja viikonloppuna sitä aina kuvittelee tekevänsä kaikkea paljon enemmän, mitä sitten ehtiikään.

Tänään kävimme anopin patojen ääressä lounaalla. Ihanaa mennä valmiiseen pöytään syömään hyvää ruokaa. Toisen kokkaukset maistuvat aina jotenkin paremmalta. Anoppilassa oli orkideat alkanneet kukkia - jälleen. Huneisto on niin valoisa, että orkideat viihtyvät siellä todella hyvin. Veimme viemisiksi kimpun kevättä mennessämme. Mieli halajaa jo kovasti keväsiä värejä. Omalla kuistilla kukkii vielä jouluksi saatu jouluruusu. Pidetään peukkuja, että saan sen pidettyä hengissä kevääseen saakka.Puutarhassa on paikka odottamssa.


Olen kevään koittaessa ihan höperönä helmihyasintteihin. Kukkakauppaan oli tullut ensimmäiset helmihyasintit ja olihan se sitten ostettava itselle iloa. No, palkinnoksi siivouksesta, pyykkien pesusta ja mankeloinnista. Silittämiset jäivät toiseen kertaan - aikaa ja energiaa ei enempää ollut. 

Sunnuntaina sain vihdoin myös kaivettua singerin esiin ja lyhennettyä kahdet housut. Työvoitto, sanoisin. Toiset housuista on odottanut kaapissa rouvan isnpiraatiota useamman kuukauden. 
Sen kunniaksi nuorempi tyttäristä pyöräytti ihanat smoothiet. 

Lähikaupaan on ilmestynyt pakastetuotteeksi Pirkka smoothie marja- ja hedelmäseoksia. Isossa pussissa on sisällä neljä annospussia. Marjaseoksessa on pensasmustikkaa, mansikkaa ja banaania (marja?). Blenderiin Fiinu laittoi marjaseoksen lisäksi jugurttia, hieman mansikkamehua, lirauksen hunajaa ja maitoa. Pinnalle ripaus mysliä - namskis :)

"Jokainen pilvi kätkee sisälleen loistavan kirkkauden; 
siksi käännänkin pilveni nurinpäin, että niiden kääntöpuoli näkyisi."

- Ellen Thorneycroft Fowler Felkin- 


Hymy sinulle ja iloa tulevaan viikkoon!
-Anu-

18.1.2015

Puhetta ja siivousterapia


Eilen olimme siskoni perheen luona lähes koko päivän. Puhuimme, nauroimme ja välillä itkimme. Puhuttiin vaikeista asioista ja mukavista asioista, toiveista, uneilmista ja elämän mittaisesta matkasta. Eletystä elämästä. Koko elämän kirjosta kaikkineen päivineen. Päivä oli rankka, mutta puhdistava. Mieli tuli levolliseksi. Puhuminen auttaa. On todella tärkeä jakaa ajatuksia rakkaiden kanssa. 

Eilen vain vahvistui se rakkauden ja läheisyyden määrä, joka meitä ympäröi. Meitä on vain me ja siksi olemmekin niin tiukkaan sidottu kombo, koko porukka. Olen niin kiitollinen kaikesta mitä meillä on, ja siitä miten elämää on eletty. Yhdessä. Toisiaan tukien ja auttaen - aina sitä, kuka kulloinkin apua tarvitsee. "Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". 

Elämää pitää elää tässä ja nyt - unohtaa sitkun mutkun elämä. Voi olla, että sitä ei tule tai se tulee sellaisena, jollaisena ei sen toivonut tulevan. Tämä hetki on tärkein. Unelmat ja haaveet kantavat, mutta arki kaikkine päivineen on se, joka on mielestäni mekityksellisin. 


Eilisen jälkeen heräsin aamulla hyvillä mielin ja ryhdyin siivoamaan. Pitkästä aikaa sain aikaiseksi tehdä kunnon siivouksen. Miten voikaan tulla reilun kuuden tunnin siivousurakasta niin hyvä mieli. Koti tuoksuu puhtaalta. Tavarat ovat pakoillaan. Kaappeja on järjestelty. Pyykkiä on pesty. Sänkyyn on pedattu puhtaat lakanat. 
Välillä laitoin viinikukkoa uuniin hautumaan ja nautiskeltiin hyvästä ruoasta. Juttelin mukavia siskoni kanssa puhelimessa. Puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä. Niin teemme lähes joka päivä. 

Siivotessa mietin kaikelaista, mitä elämä onkaan tuonut tullessaan. Iloja ja suruja. Kaikesta on selvitty - aina jotenkin. 

Päivän päätteeksi lämmitin saunan - pitkästä aikaa. Kohta on aika pujahtaa puhtaiden lakanoiden väliin. Ihan pieniä arjen iloja. Juuri niitä, joista saan iloa. 


Mukavaa ja nautinnollista viikkoa Sinulle <3
Elämä kantaa
-Anu-

16.1.2015

Nessurasia

 Eilen kauppareissulta (Citymarket) matkaan lähti kolme suurta pakettia nessuja ja niiden kylkiäisinä mukaan saatu peltinen nessurasi. Jollakulla nessutehtaalla on ollut mielessä sama ajatus, kuin minulla. Nenäliinapaketti olisi mukava saada johonkin kauniisti piiloon. Meillä paketti useimmiten pyörii keittiössä pöydällä, eikä se siinä kovin kaunis koristus ole. 
Nyt sitten ihan sattumalta vastaan tuli tällainen mukava rasia, joka värinsäkin puolesta sopii meille. Kuvissa rasia näyttää vaaleammalta, mitä oikeasti on. Lisäksi kyljissä oli neljä ihanaa aforismia. Harvoin ostan mitään, missä kylkiäisiä (=krääsää) saa ns. kaupan tekijäiseksi, mutta nyt en siis voinut jättää tätä kauppaan.

"Parasta tulevaisuudessa on se, 
että se tulee päivä kerrallaan"
-Abraham Lincoln-

Mukavia hetkiä alkavaan viikonloppuun
-Anu-

13.1.2015

Laastari suruun?


Viikonloppuna olimme ristiäisissä, jossa pappi antoi perheen lapsille Jeesuslaastaria lahjaksi. Suomailainen kirkko on uudistunut? Oikealla tavalla? Siihen en kantaa ota. 

Meillä perhepiirissä eletään haasteellisia aikoja. Liian lähellä on vakavaa sairautta eikä siinä paljon Jeesuslaastarit auta. Nyt etsitään toivoa ja valoa. 
Fransiskus Assisilainen on aikanaan todennut viisaasti:

"Yksi ainoa auringonsäde riittää 
hävittämään miljoonia varjoja."



"Älä kuvittele,
että ikäviä asioita
ei osuisi sinun kohdallesi,
mutta päätä,
että mitä tahansa tapahtuukin,
sinä selviät siitä."

- Tuntematon-
Tänään ostin vuoden ensimmäiset tulppaanit.
Lähetän ne erityisesti kaikille rakkailleni, hymyn, 
ajatuksen ja ison halauksen kera <3

Valoa kohti
-Anu-


7.1.2015

Pihapiirin elämää

Iltapäivällä kahden ajoissa havahduin takametsikössä olevaan metsäjänikseen. 
Siellä se pörheänä istuskeli ja välillä johonkin ääneen havahtui ja korviaan nosteli.

Pitkän tovin istuskeli paikoillaan, 
ei kiirettä minnekkään.
 Sinisen hetken tultua havahtui iltapäiväpesuille.
Pitkään iteään nuoleskeli ja kinttujaan oikoi. 
Pesun jälkeen nivelet lienee jäykistelleet, 
kun ryhtyi metsäjänis venyttelypuuhiin. 
Nousi ensin vähän ylös, 
korviaan nosti ja pyöritteli nenää. 
Nousi lisää ja kuulosteli ympärilleen, 
korviaan lisää luimisteli, kunnes selkänsä köyristi, 
kuin kissat konsanaan. 

Iso otus tuo metsäjänis. 
Vaaraa ei liene havainnut, koska sijoilleen jäi. 
Pimeän laskeuduttua  vielä samoilla sijoilla istuskeli, 
pörröisenä pallerona, 
hipi hiljaa paikoillaan.
***
Joka hetki on poikkeus.
-Samuli Paronen-
***

Pieni hetki sinne jaettuna
-Anu-

4.1.2015

Apinannyrkki


 Naulakko ja apinannyrkki
Tänään sain vihdoin aikaiseksi tehdä naulakon ja ensimmäisen sisalnarutyön, vaikka perjantaina kävin jo ostamassa narua ja knaapeja. Rouheaa, patinoitunutta ja aikaa nähnyttä lautaa on siis meillä vanhastaan säilössä. Knaapeja ei tähän vuodenaikaan tällä suunnalla Suomea kovin montaa eri vaihtoehtoa ole tarjolla, joten tyytyminen oli kirkkaisiin rosterisiin knaapeihin.


Sisalnarusta tein ensimmäisenä apinannyrkin. Tähän työhön köyttä kului noin kolmen metrin pätkä. Solmut kirjaassa suositellaan laittamaan apinannyrkin sisään puinen pallo. Tähän hätään en sellaista löytänyt. Jos tällaista apinannyrkkiä käyttää heittoköyden päässä, on hyvä solmuun piilotaa pallo painoksi. 

Seuraavaksi taidan tehdä merimiehen maton pannunalusen koossa, josko siinä onnistun? Netistä etsiskelin köydestä tehdyn fenderin ohjeita ja löysinkin, mutta näytti sen verran haasteelliselta, että taidan pitäytyä ensin näissä helpommissa solmuissa ja tekeleissä. 

"Elämän nuorassa on solmuja, 
jotta ote pitää paremmin."
-Saara Heikkinen-


Iloa alkavaan viikkoon!
-Anu-

2.1.2015

Haaveilua 2. luku



Haaveet jatkuvat...

"Älä pelkää unelmiesi ja todellisuuden välimatkaa. 
Jos osaa haaveilla, osaa myös tehdä."
-Belva Davis-

Haaveilut saaren ja mökin suhteen jatkuvat. Olen lomalla tehnyt nojatuolirakentamista ja -sisustamista. Nyt on ollut aikaa haaveilla:)

Jämähdin toviksi jos toiseksikin pinterestin ihmeelliseen maailmaan ja bongailin sielät mitä ihanimpia ideoita tuohon haavesaareen ja -mökkiin. Sisustin mökin jo lähes valmiiksi:D. Tuunasin huonekaluja mielessäni ja köyttä kului metritolkulla.

Sain puolisoltani syksyllä aivan ihanan lahjan. Hän kantoi pihalle tyhjän kaapelikelan. Olen pitkin matkaa ihaillut kaapelikeloja siellä täällä ja nyt sellainen tupsahti kotiin. Aivan ihana lahja, sanoisin. Nyt se on pihalla "haperoitumassa harmaaksi". Tuo ensimmäinen idea saattaa päätyä myös meille...ja joskus ehkä sinne pienenpieneen saarimökkiin. Riittävän ruohea ja karu. Katsotaan keväällä, miltä kela näyttää. 

Voisin jopa sanoa rakastavani materiaaleista köysiä, knaapeja ja vanhaa puuta. Sinisen, valkoisen, mudan ja hiekan eri sävyt ovat myös enemmän kuin mieluisia. Olen myös hurahtanut ankkureihin ja raitoihin... 

Poimin haavetauluihin ihania köysi-ideoita, joihin on yhdistetty knaapeja, köyttä ja vanhaa puuta, kas kummaa.  
Tää niin tykkää tästä...
Ihan pakko on kokeilla tulevana viikonloppuna erilaisia köysipunosjuttuja. Katson, onnistunko tuollaisen korin teossa, vai meneekö ensin hermot :D

Tuo vanhasta laudasta ja knaapeista tehty naulakko on kerrassaan viehättävä. Sellainen taita syntyä myös pikimmiten. Päätesijoituspaikkaa en vielä tiedä, mutta materiaalia on olemassa. Maalla purettiin vanha sauna, jossa seinälaudat olivat juuri tuollaiset vanhat ja patinoituneet. Onneksi parhaimmat laudat otettiin visusti talteen. Ovat minusta niin kauniita. 

Meillä on maalle viety muutama mäntyinen lipasto, joita voisi myös kesällä tuunata uuteen uskoon. Nämä riippuvat penkit ja sängyt ovat myös ihania, mutta haaveiden mökkiin ne tuskin sisälle mahtuvat. Mikäli mökkiin tulee parvi, olisi tuollainen köydestä tehty käsijohde hauska yksityiskohta. Terassille voisi tuollainen penkki mahtua. Taisin niin tykästyä tuohon lyhty- ja pöytäkuvaan, että lipsahti kuvat kahteen eri haavetauluun :)

Taitaa olla niin, että suuntaan tänään matkani kohti köysi- ja knaapikauppaa. Mikäli jotain tuotoksia syntyy, joita kehtaa näytellä, niin laitan niistä oman postauksen. Vähänkös olen intoa pinkeenä :D

Sydämellisesti tervetuloa uudet jäsenet ja lukijat!

Mukavaa perjantaita sinne :)
-Anu-