Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

10.2.2015

Muistojen arkistot ja sielun maisemat




Olen viime päivinä pohtinut jälleen paljon elämää - sen kulkua, mutkia, mäkiä (ylä- ja alamäkiä), kuhmuja, iloja, onnea ja suruja. Mietin sitä, mitä meistä jää, kun meitä ei enää ole. Mietin, millaisen jäljen jätän, vai jätänkö mitään? 

Pohdinnoissa palasin monet kerrat lapsuuteni muistoihin ja mielenmaisemiin, ilon hetkiin ja niihin tuokioihin, jotka erityisesti olen kokenut turvallisina. Niistä on jäänyt hyvä mieli, onnen tunne ja tunne siitä, että on ollut rakastettu. Monet hyvät muistot liittyvät yhdessäoloon. Ihan siihen tavalliseen arkeen. Grillatun kyljyksen tuoksuun mökillä, tuntitolkulla saunomiseen ja uimiseen läheisten kanssa (saunoin ja uin aina alusta loppuun kaikkien kanssa ja omat uinnit nupiksi, viis siitä, vaikka huulet sinersivät) ja  omasta maasta nostettuun makoisaan porkkanaan, joka pestiin lähdevedellä ja syötiin samantien. Omppulimppariin, jota harvoin saatiin, mutta kun saatiin, niin miten hyvää se olikaan ja  siihen miten isä sunnuntaina paistoi rautapannulla ruisleipää, kananmunia ja lauantaimakkarasta kuppeja ja lauloi samalla iskelmiä. Siihen, miten istuin pyykkiä vedettäessä lakanan alla ja nautin, kun puhtaan lakanan tuoksu ja ilmavirta räpsästäessä lakanaa hiveli kasvoja. Siihen, kuinka köllöttelin vaarini kanssa sängyllä koulun jälkeen ja hyökkäsimme rintamalla (kaikki sodat sodittiin). Siihen, kuinka ihanaa olikaan, kun lähes seitsemän vuotta vanhempi siskoni otti minut mukaan ensimmäistä kertaa elokuviin kavereidensa kanssa. Voi, miten ylpeä olinkaan, kun pääsin isojen tyttöjen kanssa elokuviin. Siihen, kuinka hyvältä maistuikaan mummon leipomat Hannatädin piparit eiryisesti, kun ne uitti ensin melko veteläksi kahvissa ja siihen, miten äiti helli ja rapsutti päätä, kun oli hellyyden kaipuu...

Kun oikein pohtimaan ja muistelemaan ryhtyy, niin onnellsia hetkiä on paljon pitkin matkaa ja ne kantavat läpi elämän. Ihania muistojen aarteita, jotka seuraavat mukana ja jotka on kätketty muistojen arkistoon <3

Kun nämä rakkaat ihmiset, jotka ovat tuoneet iloa ja jakaneet rakkauttaan, jotka ovat ensin hoivanneet ja sitten itse on hoivannut heitä, poistuivat ympäriltä, niin muistot kantavat ja se on hyvä niin. Hyviä muistoja kannattaa vaalia ja niihin on ihana palata. Turvasatamaan - mielenmaisemiin, onnen hetkiin.

Monta kertaa, kun olo on ollut haastava ja elämässä on tullut vastaan ryppyjä, ryhdyn tietoisesti pohtimaan sielun- ja mielenmaisemaani. Jostain syystä siihen liittyy lähes aina vesiluonto, kesä tai mökillä oloon perheen ja isovanhempien kanssa.  Siksipä ehkä halajan maalle, veden äärelle ja vesille nykyään useammin ja useammin. 

Kun on näitä asioita ryhtynyt pohtimaan, niin huomaan rauhoittuvani.  Niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, kannattaa aina vaikuttaa. Niille, joille ei itse voi tehdä mitään, on otettava sellasena kuin ne annetaan. 

Joka ilta viimeiseksi, ennen nukahtamista pohdin päivän kulkua ja poimin sieltä yhden tai kaksi hyvää ja iloa tuottanutta asiaa. Usein ne ovat hyvin pieniä, ohikiitäviä hetkiä, mutta tärkeitä. Hetki voi olla hymy, kaunis ele tai sananen. Mukava teko tai hyvin hoidettu asia. Se voi olla aamulla työmatkalla vastaan tullut linja-auto, jossa "otsassa" lukee isolla valokirjaimin huomenta tai halaus läheisiltä. 

Niitä pieniä elämän iloja, elämän suolaa, jotka nostavat hymyn suupielliin, niin, että uni tulee hymyillen. 



Millainen on sinun sielunmaisema? Millaisia aarteita muistojen arkistosi on kätketty?


Hymy ja ajatus pohdintoihisi täältä sinne:)
-Anu-











6 kommenttia:

  1. Sulla on ollut onnellinen lapsuus ja mahtava tukiverkko ympärillä. Meille joillekin kuullostaa ihan kuin satukirjasta <3 Tosi on.

    Mielenkiintoinen kysymys, en ole tuota aiemmin varsinaisesti pohtinutkaan. Mun sielunmaisema taitaa olla aika erilainen. Tuskan ja hädän hetkillä kannattelee oikeastaan vain se ajatus, että olenhan ihan itse selvinnyt kaikesta tähänkin asti. Että hyvä Taru, kyllä sä hoidat tämänkin. Kyllä sä jaksat. Mieti, mieti, mieti, kyllä sä keksit ratkaisut tälläkin kertaa. Ei mitenkään katkerassa mielessä, vaan että niin se on. Menee tuohon juttuun, että asiat on otettava sellaisena kuin ne annetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Olen siinä mielessä onnellinen, että hyviä muistoja on paljon, jotka kantavat. Perhe on aina ollut enemmän kuin ydinperhe ja sitä kautta tukiverkosto on ollut laaja. Samaa mallia olen halunnut rakentaa omalle jälkikasvulle ja siinä onnistuinkin mielestäni, kunnes oman puolen suvussa kävi isovanhemmissa kato. Onneksi on vielä toisen puolen isovanhemmat elossa.
      Turvallisesta lapsuudesta lienee peräisin se, että myöhemmin on seviytynyt, ainakin joten kuten, kaikesta, mikä eteen on posahtanut. Ja niitä posahduksia on ollut - ihan riittävästi.

      Poista
  2. Sinulla on paljon samanlaisia ihania lapsuusmuistoja kuin itsellänikin. Mökkimuistot, kahvihetket yhdessä mummun ja vaarin kanssa koulun jälkeen, jolloin sai kuulla elämästä ennen vanhaan samoin kuin sota-ajasta. Oli niin jännä lukea mietteitäsi, kun ne olivat niin samanlaisia mieleen jääneitä tunnelmia kuin itselläni (jopa lakanoiden vetoa myöten). Kiva, kun toit ne esille, että sai hetkeksi itsekin palata rakkaisiin lapsuudentunnelmiin.

    Ihana, kun on sinun kaltaisiasi ihmisiä, jotka jaksavat olla aina positiivisia, vaikka murheet painaisivat välillä mielessä!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita muistoja ja mielenmaisemia, ihania. Omat muistojeni aarteet ovat hyvin saman tyylisiä, vaikka isovanhemmat asuivatkin kauempana, eivätkä he pystyneet olemaan arjessamme mukana. Ja samoin, tuollaisia samanlaisia hetkiä, tuoksuja ja pysähtymisiä toivoisin omienkin lasten muistavan lapsuudestaan. Ne pienet hetket kun ovat monesti niitä kaikkein rakkaimpia aarteita muistojen albumissa. Ihanaa ystävänpäiväviikonloppua kaimani ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3
      Ihanaa ystävänpäivää sinnekin!

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!