Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

28.6.2015

Puutarhapäivä maalla

Tänään oli suunnitelmissa käydä kitkemässä ryytimaat maalla ja leikata samalla nurmikko. Näin osin teinkin, mutta nyt oli viimeiset hetket kerätä pakastimeen raparperit odottelemaan mehun keittoa. Tuossa pottuhalmeen vieressä näkyy alue, jossa raparperit kasvoivat valtoimenaan. Tästä oli jo kerätty pari satsia raparperia talteen, mutta nyt otin loput pois. Hyviä varsia kertyi iso pyykkikori kukkuralleen. Onneksi minulla oli vanhimmainen tytöistä  apuna ja hän kuori ja pilkkoi raparperit valmiiksi jo maalla. Kotona sitten pussitettiin nuorimmaisen kanssa sato ja laitettiin pakkaseen. Toinen pienempi raparperialue jäi vielä koskematta. Pakkaseen ei nyt mahdu enempää ennen mehujen keittoa. No, jos aikaa ja viitseliäisyyttä on, niin noita lehtiä tarvitsen vielä betonitöihin. 


Ja tässä sato ennen ja jälkeen pussittamisen.  Tästä saa jo monta maijallista mehua. Pelkkää raparperimehua tuskin teen, vaan laitan sekaan mansikkaa ja vattua, jos sitä tulee. Ajattelin myös keittää raparperichutneyta muutaman satsin kun loma alkaa.  

Kirsikoita tulee ennätysmäärä tänä vuonna. Tyrneissäkin on jo marjojen alut hyvässä kasvussa. Vattumaa tuottanee myös satoa hyvin, jos ampiaiset pysyvät loitolla herkuista. Herukat ja karviaiset tekevät myös marjaa hyvin. Kohta on aika laittaa verkot pensaiden ympärille. Katselin, että räksillä on pesä jos toinenkin tuossa lähistöllä. Odottelevat hyviä apajia - yritän olla nopeampi :)
Maalla kukkii ihania kukkia. Vanhan anopin aikaiset unikot ovat ryhtymässä kukkimaan. Yksi unikko on jo melkein auki. Ruskoliljat kukkivat kauniisti, kuten myös osa ruusuista. Löysin myös ihan uuden värisen akileijan pihalta. On näitä varmaan ollut jo vuonna miekka ja kirves, mutta minun silmiini tämä sattui nyt ensimmäisen kerran.  Omenapuun juurella kasvaa sinisiä ja valkoisia akilejoja. Tätä lilahtavaa akileijaa kasvaa vain muutama yksilö vanhan talon päädyssä. Karsin siitä ymäriltä heinät ja puiden alut pois, että saavat hyvin valoa. 
Nurmialue on kaunis juuri leikattuna. Alemmassa kuvassa näkyy pienen pienenä pilkkuna tuo kaunis unikko. 


Visainen kysymys kuuluu: Mikä kukka tämä on? En ole tätä vielä tunnistanut ja näitä kukkia kasvaa siellä sun täällä ja olen niitä parhaani mukaan kiertänyt ruohonleikkurilla. 


Padassa kasvavat tomaatit voivat hyvin. Kun kastelin tomatteja ja nojasin padan reunaan, niin se oli erittäin lämmin. Taitaa olla suotuisa paikka tomaatin kasvatukseen tämä vanha saunanpata. Nuppuja  jo on tulossa :)

Lipstikka kasvaa rehottaa raparperin ja yhden karviaispensaan välissä. Tästäkin pitäisi kerätä satoa talteen keittoa varten. 

Sipulit on lähteneet hyvään kasvuun, kuten myös yrtit omassa laatikossaan. Tuossa avomaalla olevat tomaatitkin ovat jo hyvin vahvistuneet. Nämä olivat istuttaessa sellaisia honteloita taimia ja kovat tuulet taimia myös riepottelivat. Katsotaan, jaksavatko tuossa tehdä satoa. 


Sn verran pieniä vielä porkkanan, punajuuren, palsternakan, pinaatin yms. taimet olivat, että kitkeminen jäi seuraavaan kertaan. Työt eivät siis lopu :)

Maissit ovat lähteneet kasvuun, mutta vähän vielä kituvaisilta näyttävät nuo kesäkurpitsat. Vesimeloonit kupsahtivat, kun on tainnut olla liian kylmää. 

Tänään ruohonleikkuu ja muut hommat sujuivat mukavasti, kun siippakin lähti talkoisiin mukaan. Kahdella ruohonleikkurilla homma sujui jouhevasti. Myöhäisessä iltapäivässä aurinkokin rupesi mukavasti paistamaan, joten mikäs sitä taas oli hommia tehdessä.

Tässä tuli nyt kerralla mittava kuvakollaasi maalta, mutta ajattelin näin samalla välittää anopille terveiset, kun hän vielä tovin jos toisenkin on käpäläkiipelissä leikatun lonkkansa kanssa. Homma on siis hallussa, että lepo vaan :)

Mukavaa alkavaa viikkoa.
Täällä paistaa aurinko - ihanaa!

-Anu-

12 kommenttia:

  1. Komea kasa raparpereja talvenkin iloksi! Tuo sama kukka, jota kysyit kasvaa meidänkin pihapiirissä, mutta minäkään en tiedä mikä se on. Mielenkiinnolla odotan, että joku osaa vastata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt selvisi perenna, eli kyseessä on Varjolilja, Lilium martagon. Oheisesta linkistä pääset lukemaan kasvista enemmän. http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/varjolilja.

      Poista
    2. Kiva, että kukalle löytyi nimi, kiitos :) Niitä kasvaa varsinkin vanhan torpan pihalla, joten ovat sieltä varmaan kulkeutuneet meillekin.

      Poista
    3. Kannatti eilen töissä lounaalla ottaa asia puheeksi :)

      Poista
  2. Upea raparperisato! Meillä raparperi on ollut tähän asti tosi tuottoisa, mutta jostain syystä tänä vuonna sato on aivan onneton. Raparperin juuressa on sellaista inhoa limahyytelöä ja raparperit muuttuvat tosi nopeasti puumaisiksi. Tänään nyhdin kaiken ylös ja toivon, että syksyyn mennessä tulisi uusi sato, joka olisi parempi. Mutta takaisin teidän puuhamaalle: upeita kuvia ja kauniita maisemia ♥ Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Raparperi on ollut erittäin tuottoisa jo pitkään. Tuo alue on todella lämmin. Alkoi kyllä olla viimeiset ajat kerätä sato talteen. Toivotaan, että siellä satoa tulee myöhemmin.

      Poista
  3. Runsaudensarvi! Aivan hurjasti saitte raparperia, oi nami! Tänä vuonna meillä ei huikeaa satoa rapsuista saada, kun tehtiin se siirto, mutta se on parempi kuitenkin kasvutilana jatkoa ajatellen. Heti kun saadaan tuollainen megasato, teen raparperilikööriä niin, että pullot vaan kolisee ;D

    Tästä ollaan sun kanssa kommentteja vaihdeltukin jo moneen kertaan (varmaan), niin on ollut kitukasvuista alkukesä, mutta nyt näyttäisi vihdoin se kasvu lähtevän etenemään. Täälläkin porkkanat ja muut juurelliset ovat aivan hentoisia taimia, perunat eivät ole vielä kasvatuslaatikoiden reunaa saavuttaneet, muttaa osa (kuten herneet) ovat yht'äkkiä humauttaneet jo puoleen metriin niistä nysistä. Bongasin tänään ensimmäisen mustan tomaatinkin. Oi, mikä ilo! Siellä se oli hieman piilossa jo keltuaisen kokoisena. Ihan nauratti, miten iso juttu se on, ihan eka siemenestä kasvatettu musta tomaatti :D

    Olen vähän ylpeä niistä erikoismaisseistakin. Tiedä sitten ehtivätkö mitään tuottaa, mutta pituutta ekalla satsilla (ne glass gem cornit) on jo yli metri ja mustat inkatkin ovat jo puolessa välissä kirimässä kavereitaan. Mustat ovat vielä kasvihuoneessa, gemit muutti ulos viime viikolla kun alkoi tulla kasvihuoneen katto vastaan.

    Vaan mistä saataisiin mulle tuollaista jämptiyttä lootien sisälle, kuin sulla. Hyvä tekosyy on tämä käsi, mutta ihan rehellisesti en vaan ole niin jämpti noiden kasvattien kanssa. Nyppäsen välillä pois ravintosyöppöjä rikkaruohoja, mutta joka lootassa on jatkuvasti joku rontti, joka kasvaa kolmessa päivässä suunnilleen padankannen kokoiseksi monsteriksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm, raparperilikööriä, ei tullut mieleenkään tuo, mutta sehän kuulostaa perin juurin hyvälle. Onneksi satoa on vielä jäljellä yksi pöheikkö. Loman alku taitaakin mennä raparperisörsseleiden parissa :)
      Nuo kesäkurpitsat ovat kyllä ihan reppanoita. Kotipihalla kasvavat kohisten, mutta maalla nuo laarit ovat tuulelle alttiissa paikassa. Olisi pitänyt näin jälkikäteen ajatellen peittää kasvit harsolla...no josko ne nyt helteiden tai ainakin hiemanlämpimämpien säiden aikana vähän ryhdistäytyisi. Lomalla on myös helpompi käydä maalla palvomassa näitä kasvustoja.
      Rivien suoruus juontaa juuren varmaankin lapsuudesta. Muistan, kun vaarini istui penkillä ja neuvoi äitiäni (joka tuolloin kävi yli viidenkymmenen), että "on se kumma, kun ei osata porkkanaa räätyyn kylvää" :) Tuo hiekkakikka on peräisin jostain aamutv tai puutarhaohjelmasta, josta sen bongasin. Näyttää toimivan. Harmikseni huomasin, että ainakin yhteen lootaan oli majoittunut kusiaisarmeija. Mietin juuri tässä häätötouhuja, mutta mitään kovin ärjyä myrkkyä ei viitsis laittaa, kun toiveissa olisi sadon syönti :D Rikkaruohoja... niitä piisaa. Kasvavat pyytämättä ja palvomatta oikein hyvin. Suurimmat napsin pois, mutta muut saa olla :)

      Poista
  4. Hyvä raparperisato! Meilläkin sitä tulee jopa yli oman tarpeen, naapurille annoin ison nipun kun tuli käväisemään. Itse olenkin vähän laiska sitä hyödyntämään, mutta onneksi on betonikurssi suunnitteilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo lehdet menee kyllä hyötykäyttöön, jos ja kun teen betonitöitä. Tuottoisaa on tuo raparperi. Olen yrittänyt löytää hyviä ja helppoja tapoja / reseptejä säilöä ja käyttää raparperia. Laitan niistä tänne blogiin juttujaa, jos onnistun tuotoksissa :)

      Poista
  5. Onpas paljon raparperia kerrassaan! Mä iskin heti silmäni tuohon tiilirakennelmaan, vanhaa muuria kaiketi? Kerro, kerro! Mua alkoi niin kiinnostaa.:) Varjolilja näytti tutulle, mutta nimi oli hukassa täälläkiin. Upea paikka teillä maalla!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vanha muri on maapaikalla olevan vanhan saunan muuri. Toisella puolella piippua on kiuas ja toisella pata. Sauna oli vanha ja jo laho ja lisäksi siihen oli pesinyt hevosmuurahaisarmeija, joten se oli tiensä päässä. Jätettiin kuitenkin tuo piippu, muuri, kiuas ja pata vielä paikalleen, kun olivat niin kauniit. Pata toimii nyt ensimmäistä kertaa kukka / taimiastiana ja hyvin siinä tomaatit viihtyvät.

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!