Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

17.7.2015

Kissanpoikia pesemässä

"Kis kis kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenrantaan
- Mitä sinne tekemään? 
Kissanpoikia pesemään..."


No, kissanpoikia ei pesty, mutta Lappeenrannassa vietettin eilen tyttöjen kanssa mukava päivä. Lappeenrannassa käydessä ei voi jättää väliin Linnoituksella käyntiä. 
Kuva täältä

Lappeenrannan linnoitus on alun perin siis ruotsalainen linnoitusjärjestelmä, jota venäläiset laajensivat 1740 luvulla.  Linnoituksen rakentaminen alkoi vuonna 1649 Lappeenrannan kaupungin perustamisen jälkeen. Linnoitus on vanha markkinapaikka, joka sijaitsee sataman välittömässä läheisyydessä. 

Lappeenrannassa käydessä ei voi myöskään jättää mitenkään väliin Linnoituksella sijaitsevaa ihanaa kahvilaa Majurskaa.
1800-luvun puolivälissä rakennettu Majurskan talo toimi aikanaan upseeriperheiden asuinrakennuksena Suomen itsenäistymiseen saakka. Vuosina 1936-1939 rakennuksessa toimi kulkutautisairaala. 1950-luvulla, sotien jälkeen, nykyisen kahvilan tiloissa sijaitsi sateenvarjotehdas. Kahvila Majurska on toiminut paikassa vuodesta 1986, jolloin majurin vaimo  Kati Kaapro perusti taloon ensimmäisen kahvilan. 

Kahvilassa vallitsee ihanan rauhallinen tunnelma. Sisustus on toteutettu vanhoilla tyylihuonekaluilla ja seinillä on runsaasti taidetta. Ihanat pitsiverhot somistavat ikkunoita ja kauniit lampetit ja kattokruunut tuovat valoa. Täällä aika pysähtyy ja samalla on ihana nauttia talon antimista. 



Tarjolla on suussasulavia erilaisia kakkuja ja suolaisia piiraita sekä lounassalaatteja. Rahalleen saa vastinetta tässä kahvilassa, koska annokset  ovat isoja ja erittäin maukkaita ja täyttäviä :)
Kahvilan työntekijöillä on päällään kahvilan henkeen sopivat essut pitsisomistein.

Nautiskelimme lounaaksi ruokaisat salaatit, tässä feta-avokaadosalaatti ja uunituore sämpylä sekä jälkiruoaksi juustokakkua mansikkakastikkeen kera.

Kahvilan kanssa samassa rakennuksessa on erilaisia pieniä puoteja ja käsityöyrittäjien työtiloja.

Yhdessä puodissa myytiin näitä hurmaavan hauskoja Virkkukoukkusen tuotteita. Linkin takaa pääset kurkkaamaan koko tuoterepertuaariin.
Tekstien kanssa saa hyvät naurujoogat :)


Linnoituksen alueella ihan Majurskan vieressä on vanaha Ortodoksinen kirkko. Ortodoksikirkot ovat mielestäni upeita. Harmi, ettei sisältä saanut ottaa kuvia. Kirkon pihalla oli nähtävänä vanha Venäjän vallan aikainen kirkonkello.


Linnoituksen katunäkymää

Lappeenrannan keskustassa oli näin kauniit kukkaistutukset valasinpylväissä. 

Erikoinen on tämän kesän sää. Eilen paistoi aurinko ja lämmintä oli peräti 23 astetta ja nyt ulkona jyrisee ja sataa ihan vimmatusti.
Tänään taitaa olla siis hyvä päivä siivoilla, järjestellä kaappeja ja lueskella kirjoja. Meneehän se loma siinäkin :)

Iloa päivään!
-Anu-




10 kommenttia:

  1. Voi ihanaa majurskaa! mä oon juonu siellä kihloihin menoni johdosta marskin shamppanjat vuonna 1987! Mullon kuvakin siitä,en löytänyt kuvistasi sitä sohvaa,jolla silloin istuimme ja skoolasimme sormukset sormissamme.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpas teillä ollut ihana kihlajaispaikka!

      Poista
  2. Ihana kahvila tuo Majurska. Minäkin olen käynyt siellä muutama vuosi sitten. Toissa kesänä piipahdimme Lappeenrannassa päiväseltään työasioissa, ja silloin kävimme yhdessä laivarvintolassa syömässä. Ravintolan nimeä en muista, mutta lämmin kasvissalaatti vei kielen mennessään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Tuolla tulee piipahdettua n. kerran vuodessa ja aina tunnelma ja tarjoilut ovat kohdallaan.

      Poista
  3. Arvaapa missä pidimme tauon kun ajoimme pari viikkoa sitten kotiin Savonlinnasta ;) Lappeenrannan linnoituksille täytyy tosiaan päästä aina kun yhtään liikkuu niillä suunnilla ja Majurskan kahvit ja piirakat kuuluvat silloin aivan ehdottomasti asiaan. Kaunis, tunnelmallinen paikka, jonka tarjottavat ovat todella herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaan:) Tuota paikkaa on vaikea kiertää, jos noilla nurkilla on ja on keran päässyt "hyvän makuun" :D

      Poista
  4. Miten viehättävä paikka! Oi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!
      Kierrän kaukaa aakkoset ja suuntaan aina reissuilla johonkin ihanaan ja tunnelmalliseen paikkaan, jos vain sellaisesta olen tietoinen. Nuo herkut pöydässä on niin valtavan ihania, että on vaikea päättää mitä ottaisi :)

      Poista
  5. Kahvilakuvat näyttää ihan vanhalta Porvoolta, tunnelmallista :)

    Ja heh, miten hauskoja kukkaroita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Vanhassa Porvoossa olen käynyt samantapaisessa kahvilassa. Nuo karjalaiset sutkautukset kukkaroissa ja muissakin tuotteissa ovat hyrisytäviä. Toissavuonna, kun kävin tuolla siskoni kanssa, niin nauraa räkätettiin niin, että pissat meinas tulla pöksyyn. Ihania muistoja - meillä oli systerin kanssa usein ihan älyttömän hauskoja hetkiä. Tämä muistui juuri mieleen :)

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!