Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

27.9.2015

Päärynä jalossa muodossa - herkkupiiras

 Arjen Timantteja-blogin Anu leipoi ja postasi ihanan rahka-omenakakku reseptin ja kyseli samalla, josko joltakulta löytyisi mehevän piirakan ohjetta. 

Poimimme viime viikonloppuna päärynät puusta ja siitä asti olen himoinnut niistä piirasta. Tänään sitten leivoin iltapäiväkaffelle pellillisen päärynäpiirakkaa ja voitte arvata, että melkein nielaisin kieleni, niin hyvää tämä piirakka on. Taisi isäntäkin leppyä piirakkaa syödessä, kun viikolla kielsin loppujen päärynöiden syömisen sillä varjolla, että niistä teen piirakkaa.
Tämän reseptin olen saanut ystävältäni Salmelta, jolla on jauhopeukalo enemmän kuin kohdallaan. Piirakkapohjan ohje toimii ihan millä vaan marja- tai hedelmätäytteellä. Olen lisinyt tähän päälle, mitä kulloinkin on kaapissa tai pakastimessa sattunut olemaan. Ohjeesta tulee pellillinen piirasta. 

Tässä tämän päiväisen piiraan ohje

Pellillinen päärynäpiirakkaa

Pohja

3 munaa
3 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

Päälle

n. 5 dl päärynälohkoja joihin lorautin sitruunamehua
kanelia
fariinisokeria

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen sekoittaen muna-sokeriseoksen joukkoon. Lisää lopuksi voi-/margariinisula (jäähtyneenä) taikinaan. (Itse käytän valmista juoksevaa margariinia)
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Lisää päärynälohkot taikinan päälle, ripauta päälle kanelia ja fariinisokeria.
Paista piirakka uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Tarjoile piirakka joko sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kera. Tämä piirakka on mehevä ja makuuni juuri sopivan kostea. Sitruuna antoi hyvän tvistin päärynään. Tuntui maittavan piirakka koko perheelle hyvin. 


Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne ♥︎
-Anu-


8 kommenttia:

  1. Mä olen kehitellyt itse päärynäpiirakan ohjeita, kun niitä ei ole niin paljon. Toimii musta piirakassa vielä paremmin kuin omena. Tai se on oikeastaan aika eri tyyppinen. Hyvältä vaikuttaa tämäkin. Kokeilen, kun toivun tyttäreni synttäriviikonlopusta. En syö sokeria hetkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pohja toimii monen heelmän ja marjan kanssa. Olen samaa mieltä kanssasi - päärynä on jotenkin raikkaampi kuin omena ja kun lorautin sitruunasta mehua vielä päärynöiden päälle, niin maku oli raikas.
      Onnea sinne teidän neidille :)

      Poista
  2. Vesi tulee ihan kielelle, kun katselee piirakkaa! :) Harmi, kun on tullut popsittua kaikki pienet päärynät sitä mukaa, kun ovat kypsyneet. Tuo ohje täytyy laittaa kuitenkin korvan taakse, jos vaikka kaupan päärynöillä kokeilisi. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :)
      Tämä ohje on kyllä jakamisen arvoinen. Jos päärynät on syöty, niin kokeile tätä ohjetta vaikka mustikoilla. Toimii siinäkin hyvin. Helppo tehdä ja jos on isompi porukka tulossa, niin samalla saa koko porukalle leipomukset pienellä vaivalla.
      Iloa alkavaan viikkoon sinullekin!

      Poista
  3. Kiitos kaimaseni ♥ Piirakka näyttää tosi herkulliselta. Täytyypä kokeilla sitä, sillä kuvailuistasi päätellen kuulostaa, että täydellisen peltipiirakan ohjeen metsästykseni on vihdoin tullut päätökseen. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos itsellesi ♥︎
      Itse pidän tästä ohjeesta juuri sen pehmeän ja hieman kostean koostumuken vuoksi. Mukavaa vikkoa myös sinne!

      Poista
  4. Oo, varmasti on ollut namia! Täällä suu napsaa jo ihan kuvien perusteella :) Päärynä onkin mehevä ajatus piirakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :) Eilen siis leipasin pellillisen herkua ja nyt sitä on jäljellä 2 palaa...

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!