Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

29.11.2015

Perheen merkityksestä ja -dynamiikasta



Olen pohtinut paljon viime aikoina perheen merkitystä ja perhedynamiikkaa muuttuvissa perhetilanteissa. Itse näen perheen laajempana käsitteenä, johon sisältyy ydinperheen lisäksi isovanhemmat, sisarukset ja heidän perheensä. Läheisten menetysten jälkeen dynamiikka muuttuu, mutta se muttuu myös silloin, kun esimerkiksi lapsi muuttaa kotoa pois. Muutoksia tuo lisäksi lasten uudet kumppanit. Perheen sisäiset sidokset, tavat ja tottumukset sekä tapa kommunikoida muuttu. Roolit muuttuvat.

Miten suuri painoarvo perheellä todellisuudessa onkaan hyvinvointimme kannalta?  Hyvinvointi voidaan nähdä fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja hengellisen ulottuvuuden kautta. Parhaassa mahdollisessa tilanteessa perhe tuo turvaa ja rauhaa niin, että jokainen yksilönä voi hyvin. Yhteisöllisessä perheessä muutokset ovat merkityksellisiä ja läheisten menetykset ehkä kipeämpiä kuin niissä perheissä, joissa elämä on yksilökeskeisempää.  Yhteisöllisyys tuo omalla tavallaan myös turvaa. Lähisiin on helppo ja turvallista tukeutua, mutta toisaalta liika tukeutuminen voi myös aiheuttaa haasteita ja ahdistusta. 

Perhedynammikan kannalta puhumisella ja asioiden sanottamisella on myös keskinen rooli. Sillä, miten ilmaisemme hyväksynnän ja positiiviset tunteet tai vastaavasti kieltämisen ja  kielteiset tunteet, on valtavan suuri merkitys. Omassa perhepiirissä keskusteluun ei koskaan ole kuulunut huutaminen tai läheisten huono kohtelu. Puheenparsi on aina ollut kunnioittavaa, myös niissä tilanteissa, kun asioista ollaan oltu erimielisiä. 

Elämme perheessämme mielenkiintoisia aikoja perhedynamiikan kehittymisen kannalta. Vanhimmainen on tuonut perheeseen uuden jäsenen ja hänen ajatusmaailmaan ja tapoihin sekä tottumuksiin olemme paraikaa tutustumassa. Samalla vahempina roolimme muuttuu ja on muuttunut suhteessa esikoiseemme. Hän on aikuinen nainen, joka kirjoittaa päivä päivältä itsenäisen elämänsä kirjaan uusia lukuja. Kuopuksen rooli perheessä muuttui samalla, kun esikoinen muutti kotoa pois. Hän kasvoi ihan uusiin mittoihin tässä syksyn aikana ja on ottanut perheyhteisössä erilaisen ja vastuullisemman rooli, mikä hänellä aiemmin on ollut. Myös meidän vanhempien roolit ovat osin muuttuneet, varsinkin minun kohdalla. Oman ulottuvuuden perhedynamiikkaan tuo isovanhemmat, heidän hyvinvointisa ja itsenäisyytensä sekä itsenäinen selviytyminen ikääntymisen edetessä. 

Siskoni poismeno jälkeen omasta lapsuuden perheestä ei ole jäljellä muita kuin minä. Siskoni, joka oli minua seitsemän vuotta vanhempi, otti vanhempiemme poismenon jälkeen uuden roolin suhteessa lapsiini ja osittain suhteessa minuun. Hänestä tuli kantava hahmo perheessämme. Isovanhempanikin ovat jo nyt siirtyneet ilmavoimiin. Isoäitini eli paljon pidempään, kuin omat vanhempani ja hänen poismenon myötä havahduin siihen, että olen sukupolvien ketjussa vanhin suhteessa omiin lapsiini ja omalta puolelta sukua myös nyt siskoni tyttäreen. Siskoni tytär on ollut minulle aina rakas, mutta tämän vuoden aikana hänestä on tullut minulle entistä tärkeämpi. Entistä tärkeämpänä koen, että huolehdin, niin omien tyttärien kuin siskoni tyttären hyvinvoinnista siltä osin, kun se on tässä roolissa mahdollista. 

Perhedynamiikka siis muuttuu ja oman roolini näen vahvasti tukena olevana, mutta en kuristajana, huolehtijana, mutta en pakahduttajana, osallistuvana, mutta en tuputtajana, rinnalla kulkijana, mutta en oman tien ja polun sulkijana. Helppoa ei ole löytää kultaista keskitietä, koska olen niin vahvasti huolehtivainen persoona. 

Ihanaa oli kuitenkin lauantaina se, että kävimme siskoni tyttären ja hänen puolisonsa kanssa jouluostoksilla ja sain olla rinnalla kulkija ja täyttää vähän niitä saappaita, jotka siskoni jätti jälkeensä. Nautin kovasti tästä hetkestä heidän kanssaan.
Tänään kävimme esikoisen luona ja tapasimme samalla myös jälleen hänen kumppaninsa. Oli mukava jutella kuulumisia ja vähän huolehtia. Kysyin kyllä luvan siihen, että saan viemisiksi viedä uuden maton, tiskata sekä täyttää esikoisen jääkaapin. Tähän jälkimmäiseen kyllä varasin option, kun hän muutti pois kotoa. 

Niin niistä tutustumismatkoista uusiin perheen jäseniin...
Tänään käytiin mielenkiintoinen keskustelu esikoisen ja hänen kumppaninsa kanssa siitä, pitääkö tähtitortussa hillon olla taikinan päällä vai alla. Samankaltaisen keskustelun muista niiltä ajoilta, kun puolisoni kanssa ryhdyimme seurustelemaan. Tuolloin keskutelua käytiin vain siitä, onko ns. laukkutorttu vai tähtitorttu se oikea joulutorttu. Puolisoni äiti, eli nykyinen anoppini, teki itse joulutorttutaikinan kaulien ja kääntäen ja sen jälkeen valmisti joulutortut ns. laukkutortun muotoiseksi (ympyrä, jonka sisälle tulee hillo ja sitten käännetään kansi kiinni + painellaan reunat umpeen). 

Tänään voin todeta sen, että äitiinsä on tytär tullut. Hänen mielestä oikessa joulutorttussa (tähtitorttu) hillo on alla. Hänen kumppaninsa mukaan oikea tapa on laittaa hillo päälle ja mieheni mukaan ainoa oikea joulutorttu on hänen äitinsä tekemä laukkutorttu. Sillä ei ole kuitenkaan niin väliä, että onko taikina tehty itse vai ei, kunhan muoto on oikea. Itse mieluiten nykyään teen tähtitortut enkelin muotoon, hillo alle.  Niin ja kaiken kruunaa se, että siskoni tytär syö kyllä joulutorttuja, kunhan niihin ei ole missään tapauksessa sotkettu nitään hilloa mihinkään väliin - ei päälle eikä alle:)

Näinpä perhedynamiikka kehittyy ja jalostuu ajan saatossa tai sitten ei. Meillä syödään tänä vuonna enkelitorttuja, tähden muotoisia joulutorttua hillolla ja ilman, hillot päällä ja alla, sekä niitä laukkutorttuja, joita syödessä tunnen aina huonoa omaatuntoa siitä, etten ole eläessäni itse kaulinut ja kääntänyt taikinaa, vaan aina ostanut kaupasta myllyn parasta.

Parasta kuitenkin on se, että olemme yksilöitä omine tottumuksineen ja tapoineen, mutta muodostamme kuitenkin ihanan pienen hyvinvointiamme tukevan perheyhteisön, johon on ilo kuulua ja josta saa voimaa, oli edessä sitten tasainen latu, ylä- tai alamäki ❤︎ 


"On vain kaksi kestävää perintöä, 
jotka kannattaa antaa lapsilleen: 
juuret ja siivet."

 - Toimittaja Hodding Carter (1907-1972) - 



Mikä on muuten sinun mielestä se ainut ja oikea joulutorttu?

♥︎ Ihanaa ensimmäistä adventtia sinulle ♥︎
-Anu-







15 kommenttia:

  1. ❤️❤️❤️ Kyllä siinä jo vähän hilloa saa olla, ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Ihan vähän - eineen verran :)

      Poista
  2. Hieno juttu. Kivasti kirjoitettu ja täynnä oikeaa asiaa. Perhe ei ole aina "sama". Se muuttuu elämäntilanteiden ja kasvun myötä koko ajan. Samalla muuttuu oma rooli.
    Minä olen myös kovasti huolehtivainen persoona ja voin jo nyt kuvitella miten koville tulee ottamaan sopivan välimatkan pitäminen sitten joskus, kun lapset itsenäistyvät. Onneksi siihen on vielä pitkä aika. :)
    Joulutortussa hillo kuuluu kyllä päälle. Tähtitorttu sen olla pitää ja Myllyn Paras on oikea taikina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Kaitpa se niin on, että usein äidit ovat sellaisia kanaemoja luonnostaan. Itse vähän liikaakin höösään ja huolehdin. Siitä pois oppiminen vaatii ajatustyötä.
      Mielenkiintoista on tämä hillokulttuuri :)

      Poista
  3. Oi ihanat! Aika vie meitä vääjäämättä. Onneksi on perhe ja rakkaat. Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat siellä ❤︎ Juuri näin. Perhe on paras, olipa kombo sitten millainen vaan. Iloa ja tarmoa alkavaan viikkoon:)

      Poista
  4. Ihana postaus <3 Teillä on onnellinen perhe <3 Suurilla suruilla lyöty, mutta kantavat siteet, vaikka mikä olisi.

    Yhdenlainen elämänmuutos kaikille varmasti sekin, että perheeseen on tullut uusi jäsen. Onnea sen johdosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥︎ Toisistamme olemme aina pitäneet huolta ja muutosten keskellä siteet vain vahvistuvat. Rakkaus kantaa ja antaa voimaa. Lapsuuden perheessä meitä siis oli kaksi tytärtä. Isäni aina sanoi, että kun on tyttöjä, niin sitten niitä poikiakin jossain vaiheessa tulee. Mukavahan se on, että nuoret löytävät elämäsulostuttajia :)

      Poista
  5. Tää sun kirjoitus herätti paitsi syvällisiä ja aika pitkälle haikeitakin mietteitä, myös muistikuvan siitä, kuinka se normaali kotielämä tosiaan muuttui, kun perheeseen tuli "uusi jäsen" (vanhemman pojan tyttyöystävä). Mies ihan tosissaan kysyi, että "täytyykö täällä (kotona siis) nyt yhtäkkiä alkaa pitämään housuja jalassa.. " :D. Ja kyllä siinä tuli itsellekin sellainen olo, että varmaan sitä tarttis itsekin joskus peiliin katsoa, mutta aika äkkiä sitä opittiin puolin ja toisin olemaan ihan omia itsejämme. Ja mun jo pehvasta ja polvista suhteellisen ohuiksi ja kiiltäviksi kuluneista ei-minkään-värisistä koti-velour-pöksyistä tuli jo yleinen vitsi miniä-ehdokkaalle. Aina kun avasin oven ne samaiset pökät jalassa, miniäehdokas kysyi, että "Oho, ookko muuten ostanu uudet housut" :D..

    No, nyt ei kyseistä miniä-ehdokasta enää ole meidän elämässä, vaan poika muutti neljän vuoden jälkeen takaisin kotiin (tilapäisesti kylläkin, mutta kuitenkin) ja taas on vähän totuttelemista alkuperäiseen, mutta samalla tavallaan uuteen asetelmaan. Joskin minähän oon tottakai onnellinen, kun kaikki mun kolme elämäni miestä on saman katon alla. En kiirehdi ketään pois.

    Mutta mitä siihen kiintymiseen tulee, niin huomaan, että itse jotenkin välttelen päästämästä muita kuin omaa perhettäni lähelle. Tai ainakin kiintymistä liiaksi kehenkään. Tulee ihan siitä, että olen lapsuudessa menettänyt kaikki mulle tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset (isää lukuunottamatta, joka onkin mun elämän peruspilari) yhden kerrallaan. Äidistä alkaen. Välillä tuntuikin, että mun pikkutytön elämä oli pelkkiä hautajaisia, eikä oikein mitään kivoja lapsuusmuistoja jäänyt. Tai toki niitäkin joukossa oli, mutta enempi sellainen synkkä verho vähän.

    MUtta siis juu. Se onkin niin hitsin vaikeaa kannustaa lapsiaan elämässä eteenpäin ja maailmalle, kun samalla haluais vaan pitää kaikki siinä ihan lähellä. Että miten sitä aina osaa olla elämässä mukana niin, ettei ole häiriöksi touhuamalla liikaa, mutta on kuitenkin tukena silloin kun on tarvis. Toistaiseksi koen, että olen siinä onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä tulee pohdittua syntyjä syviä. Itselläni ajatuksen virta juoksee kotitöitä touhutessa ja samalla sitä loksuttelee omia ajatuksia "paikoilleen". No ei ole kyllä sinullakaan elämä ollut lapsena helppoa. Voi vain kuvitella, millaisia tunteita menetykset ovat aiheuttaneet tuosa vaiheessa, kun kolmikymppisenäkin oli olemista menetysten kanssa. Iholle en minäkään kovin monia ihmisiä päästä, mutta lähelle päässeet ovatkin sitten erityisen rakkaita.
      Kiitos Annukka ihanasta viestistäsi :)

      Poista
  6. Upea perheyhteisö ja -henki teillä. Kyllä elämässä on parasta, kun välit ovat lämpimät kaikkien sukulaisten ja perheenjäsenten kesken. Meillä ei vielä uusia perheenjäseniä ole näköpiirissä, mutta meidän suku taitaakin olla vähän sellaista hitaanlaista noissa asioissa. :)

    Ihana tuo joulutorttupolemiikki! Kyllä se vain on kumma, miten jotkut asiat tuntuvat oikeilta ja itsestään selvyyksiltä vaikkapa juuri noissa tortuissa. En ole minäkään koskaan tehnyt ensimmäistäkään torttutaikinaa. Liputan myös Myllyn Paras-torttujen puolesta - ihan parhaita. :) Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi <3
      Hymyilytti kyllä itseänikin, kun mietin näitä joulutorttutoiveita ja mieltymyksiä. Onneksi kilon paketista syntyy torttu jos toinenkin ja mielikuvitus on vain rajana, miten hillot laittaa ja mihin malliin tortut leipoo :)

      Poista
  7. Tuttuja ajatuksia perheasioista, meillä esikoinen täyttää 18 keväällä, eikä varmaan mene montaa vuotta kun useampikin lapsi asuu omillaan! Tähtitorttuun laitan hillon yleensä päälle, ihan vaan siksi että sakarat tuntuvat silloin pysyvän paremmin paikallaan. Viime vuosina meilläkin on tehty enemmän enkelitoruuja. Hillo on meidän enkeleillä kasvojen kohdalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että aika kulkee hurjaa vauhtia eteenpäin. Kuopus on meillä lukiossa vielä muutaman vuoden.

      Tänään töissä kyselin hillon oikeaa kohtaa ja siellä vastaukset myös vaihtelivat runsaasti. Hilpeyttä ja intohimojakin herätti kysymys. Ei siis ole yhdentekevää, missä hillo tortussa piilee :)
      Mukavaa loppuviikkona sinulle!

      Poista
  8. Tuttuja ajatuksia perheasioista, meillä esikoinen täyttää 18 keväällä, eikä varmaan mene montaa vuotta kun useampikin lapsi asuu omillaan! Tähtitorttuun laitan hillon yleensä päälle, ihan vaan siksi että sakarat tuntuvat silloin pysyvän paremmin paikallaan. Viime vuosina meilläkin on tehty enemmän enkelitoruuja. Hillo on meidän enkeleillä kasvojen kohdalla :)

    VastaaPoista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!