Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

30.7.2016

Puutarhan ja kasvimaan kuulumisia


 Ennen puutarhaan menoa totean, että maaseutumatkailu lähitanhuvilla kyllä kannattaa. Lauantaina kävimme perheen kanssa Voikoskella, Kouvolan ja Mäntyharjun rajalla, Woikoski Oy:n museotehdaskierroksella ja sen jälkeen jäätelöllä ihanassa pienessä kahvilassa, Saimantorpalla, Voikosken kupeessa. Kierroksen aluksi saimme kuulla mielenkiintoisen tarinan Saima rouvasta, joka torpassa  aikanaan asui. Melkomoinen tättäräärää on tuo Saima ollut. Jos ei jokin asia häntä miellyttänyt, niin seistä päräytti portaille, nosti helmukset ja näytti peffaansa. Ei ihme, että kolme miestä oli ja kaikki kaikkosivat. Taisi olla siis legenda jo eläessään. 

Museokierroksella oli mielenkiintoista kuulla, miten kimröökin valmistuksesta on päädytty kaasuntuottajaksi. Nykyisin Woikoski Oy tuottaa nestekaasua, kotihappihoidon laitteita sekä hitsauskoneita ja -tarvikkeita.  Yritys palvelee myös eri teollisuuden aloja, kuten lääketiedettä ja terveydenhuoltoa, tuottamalla kaasuja ja niihin liittyviä palveluita. 
Mutta sitten puutarhaan...

Tänään oli ukostavan nihkeä päivä, mutta se ei tahtia haitannut, kun päätin aamusta ryhtyä pihahommiin. Saipahan samalla hyvin hien pintaan ja kuonat kropasta liikkeelle. 
Ihan ensin leikkasin pallotuijat kutakuinkin palloiksi, kun olivat venähtäneet ties mihin muotoonsa. Aiemmin ei ole leikkaus onnistunut pikkulintujen pesimisten vuoksi. Samalla myös bonsaimaiseksi leikattu lehtikuusi pääsi uudesta kasvustaan eroon, koska tarkoitus on edelleen pitää tuo puu pienehkönä ja vänkkyränä. Tuuhea se on kasvustoltaan kuin mikä. 

Kasvihuoneessa kävin jälleen tomaatit läpi, poistelin varkaat, tuin kasvustoja, karsin lehtiä, sekä keräsin osan isoista kurkuista pois. Chili on ryhtynyt myös aurinkoisten ja lämpimien viimepäivien aikana punastelemaan. 
Kasvihuoneessa kasvaa kolmenlaista kurkkua ja pihalla kasvulavalla vielä neljättä lajia. Pulaa ei näillä näkymin meillä kurkusta ole, sen verran hyvin kasvavat ja tuottavat satoa. 
Kesäkurpitsat olivat päässeet ihan valtoimenaan kasvamaan, joten tein karsintaa lehtien osalta ja satoa sieltäkin keräili pois. 

Maisseja lavoilla kasvaa kuusi, joista ainakin kahdessa on tulossa satoa. Jos ei muuta, niin komeita ainakin ovat. Harvensin vielä porkkana-, punajuuri- ja retikkapenkit. Pikkuporkanat ovat ihania napostella, joskin Lilli pikkarainen saa niistä kyllä osansa. Retikat ovat jo hyvän kokoisia. Punajuuret olivat niin pieniä, että nakkasin ne kompostiin.

Meillä siis syödään arvatenkin keltaista ja vihreää kesäkurpitsaa ja erilaisia kurkkuja - niitä nimittäin riittää.

"Kun istutat kurpitsaa, saat kurpitsaa"
-Kiinalainen sananlasku-


Kasvihuoneessa kasvaa siis parvekekurkkua (kuvassa oikealla), Delistar kasvihuonekurkkua (limenvihreät kurkut) ja "perinteistä" kasvihuonekurkkua, jonka nimeä en nyt juuri muista (ei kuvassa). perinteiset kasvihuonekurkut soveltuvat parhaiten muotitukseen. 
Kasvilavalla kasvaa sitruunakurkkua (kuvassa päälimmäisenä), jotka ensi alkuun olivat ihan raaskuja taimia, mutta niin vain terhakoituivat ja nyt oli jo kaksi kurkkua kypsänä. 

Kun sain pihahommat kutakuinkin tehtyä siihen pisteeseen, mitä ajattelin, alkoikin ukkonen jyrähdellä ja sataa rapsakasti. Sateen jälkeen taas pilvipeite repeili. Sadepisarat viipyivät vielä pitkään puissa ja pensaissa. Ilma oli ihanan raikasta ja hapekasta. 

Nämä kuvassa olevat kirsikat ovat sen verran happamia, että tätä kirsikkapuuta ei ole tarvinnut suojata linnuilta. Ei siis kelpaa marjat linnuille, ei. Kirsikkakompottia Jovelan Johannan tapaan näistä taidan tehdä, koska nämä marjat kaipaavat kaverikseen reilusti sokeria.  Makeammasta lajikkeesta laitoin kirsikkaliköörin tulemaan joulua varten kuten tein viimevuonnakin (ja oli muuten hyvää). 
Japanilaistyylisen pihan puolella kivien seassa kasvaa sammalta ja sanikkaisia. Saavat siellä rauhassa kasvaa, koska ovat minusta niin kauniita. Samettisumakki, joka pelkäsin viimetalvena jo kokonaan menehtyneen, työntä uutta versoa tyvestä. Onneksi en kaivanut juurakkoa keväällä pois. 

Japaninvaahterat, eukalyptus ja heinät voivat ruukuissaan hyvin ja ilahduttavat minua päivittäin, kuten myös yksi suosikkiköynnöksistäni, eli kelloköynnös, mikä on alkanut kukkimaan kauniisti. 

"Puutarha on parasta vaihtoehtoterapiaa"
-Germaine Greer-

Se tuli tänään jälleen todennettua, kun päivän päätteeksi mieli oli levollinen, mutta selkäranka pysyi kuosissaan ja  paikoillaan vai ja ainoastaan siksi, että pää sitä kannatteli :)

♥︎Ihanaa viikonlopunjatkoa Sinulle ♥︎ 
-Anu-

14 kommenttia:

  1. Hienon ja monipuolisen sadon saat! Mun kelloköynnös ei vielä kuki.

    VastaaPoista
  2. Ihanat satonäkymät sulla on siellä. Kelpaa tuolta vihreyttä ja muitakin värejä ruokapöytään hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina :) Voi olla, että kesäkurpitsakiintiö alkavaa jo elokuussa tulla täyteen. Ensi vuonna taidan laitta vähän vähemmän kesäkurpitsaa ja tilalle jotain muuta kokeeksi. Ihanaa on kyllä tuolla pihalla touhuaminen.

      Poista
  3. Aivan ihana retkikohde! Ja sinulla on aivan aivan ihana puutarha, kuvien kautta huokuu sen rauhallisuus ja seesteisyys. Se kaikki, mitä se varmasti sinusta ja perheestäsi, kodistasi ilmentää. Aivan ihana❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla 🌻
      Pihalla puuhastelu on niin mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Mukavaa elokuun ensimmäistä viikkoa sinne!

      Poista
  4. Onpa kaunista ja satoisaa teidän pihassa. NÄitä pihakuvia on ihana katsella ja fiilistellä, että jotain tuollaista joskus sitten, kun on taas enemmän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuulentuvan Sari!
      Piha on meillä kohtuullisen helppohoitoinen ja pienehkö, mutta ottaa senkin hoito aina oman aikansa.
      Iloa viikkoosi :)

      Poista
  5. Meillä oli ukkonen eilen päällä ja ukkosen myötä tuli rakeita. Raekuuron pidin taukoa ikkunanpesusta kasvarissa ja katselin satoa.
    Meillä chilit ovat vielä pieniä ja vihreitä.
    Yrteille kesä on ollut loistava, samoin amppelitomaateille.
    Pihatöiden tekemisessä rentoutuu mieli ja illalla on levollinen olo. " Kaikki, paitsi puutarhan hoito, on turhaa"
    Tulehan piipahtamaan Villa Kardemummassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen suvi on kyllä ihmeellinen. Välillä paistaa läköttää ja sitte taivaan täydeltä tulee vettä tai jopa rakeita. Toivottavasti raekuuro ei vaurioittanut kasvuatoja siellä teillä.
      Kiitos kutsusta. Tulen hetimiten käymään siellä blogin puolella :)
      Nautinnollista viikkoa sinne!

      Poista
  6. "Kun istutat kurpitsaa, saat kurpitsaa" :D Tuo tarkkaan harkittu viisaus naurattaa niin, ettei meinaa nakuttamisesta tulla mitään ;D Voi miten ihanan näköistä sulla on siellä joka nurkalla. Jämpti puutarhuri siellä on hääräillyt jäljestä päätellen! Täällä on ehkä enemmänkin sitä peffaa näyttävää puutarointia, on pikkasen päässyt gardeni valloilleen kun isäntä ei ole ehtinyt, emännällä on ollut molemmat ranteet tuettuna tovin (nyt jo parempi) ja ostomullan mukana tuli rikkaruohosiemeniä enemmän kuin kohtuudella :P Sellaista se on, joka vuosi jotain yllätyksiä ;)

    Kokeilepa tosiaan noille happamille kirsikoille sitä kompottia. 800g laitoin nyt sokeria 2 kiloon kirsikkaa ja konjamiinoa laitoin hieman enemmän mitä reseptiin olen laittanut. On muuten hyvää kompottia! Sitä on jo maisteltu jäätelön ja juustojen kanssa. Jos vielä saan lisää kirsikkaa hankittua, niin joutaa tekemään lisääkin!

    Ihanaa elokuuta sinne, Anu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna💚
      Tänään löysimme vanhimmaisen kanssa metsäkävelyllä rutkasti mustia torvisieniä ja kantarelleja hieman. Jotenkin nyt alkaa sormet syyhyämään säilöntöjen kanssa ihan kunnolla. Torvisienet ajattelin kuivata. Kanterellit menivätkin jo parempiin suihin.
      Kiitos tuosta kompotin ohjeesta. Ihanaa elokuista viikkoa sinne. Täällä alkoi juuri sadella :)

      Poista
  7. Kaunista teidän pihalla!
    Ja mahtava sato ihanista herkuista!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari🌻
      Mukavaa viikonloppua sinne:)

      Poista

Ilahdun jättämästäsi viestistä!