Sielunmaisemia

Sielunmaisemia

23.8.2016

Sadon onnistumiset ja kokemukset

Mitä tänään syötäisiin... no kurkkuapa hyvinkin. 

Kasvatin neljää eri kurkkulajiketta ja satoa on tullut runsain mitoin pitkin kesää ja vielä näyttää siltä, että muutama kurkku saattaa jaksaa kasvaa, mikäli säät pysyvät kohtuullisen lämpöisinä. Ohutkuorinen makea ja maukas kasvihuonekurkku on tuottanut viimeiset kurkut nuijan muotoisena, mutta maku on erinomainen. Parvekekurkku on kohtuullisen paksukuorinen ja piikikäs, mutta miedon ja hyvän makuinen. Sitruunakurkku yllätti iloisesti alun heikon kasvuun lähdön jälkeen ja tuotti satoa runsaasti. Kurkuista on ilahtunut, riemuloikista päätellen, myös Lilli, jolle oman maan antimet kelpaavat erityisen hyvin. Perinteinen kasvihuonekurkku on toiminut  muottikurkkuna hyvin.


Maalla kypsyivät herukka- ja karviaismarjasato hyvin ja anoppi teki pitkää päivää poimiessaan marjat talteen. Keittelin itse yhden maijallisen punaherukkamehua. Karviaisia riitti niin syöntimarjaksi kuin säilöttäväksi. 

Punaisista karviaisista keitin karviaischutneytä. Karviaisa chuteytä varten oli käytettävissä loppujen lopuksi 7 litraa, joten ihan äkkiä ei chuteny tässä taloudessa kesken lopu. Huushollissa oli keittämisen aikana huumaava tuoksu, eikä tuotoksen maussakaan ollut moittimista. Tuo chutney toimii hyvin liha- ja kanaruokien kanssa. 

Myös kesäkurpitsasato oli runsas, jopa liialliseen tuottoisa. Porkkanat kasvoivat myös alkukitkutuksen jälkeen hyvin, kuten myös retikka, mitkä ovat ihan valtavan kokoisia. Punajuuret jäivät pieniksi käivänöiksi. Siis juuressato on keskimäärin hyvä ja sopivan kokoista. Porkkanoista olisi pitänyt tulla monen eri värisiä, mutta lopputuloksena olen nostanut tähän saakka oransseja ja keltaisia porkkanoita.

Mutta sitten tämä kokemusosasto, joka kuitenkin ilahdutti minua erityisen paljon. Helmiäismaissia kokeilin kasvataa siis ihan kokeilun ilosta sen kauneuden vuoksi. Tänään kurkistin yhteen maissintähkään ja hieman punertavaa ja sinertävää helmiäistä löytyi kuorikerroksen alta. Mikäli kesä olisi ollut lämpimämpi, niin nämä maissit olisivat saattaneet kypsyä kunnolla. Jätin vielä maissit kasvamaan, jos vaikka säät pysyvät hetken lämpiminä, niin maissi saattaisi olla jopa syötävää. Kaikkineen maissi on kasvina kaunis, joten tämä hieman helmeilevä tähkä ja maissien muu kauneus ovat tuoneet jo hyvän mielen. 

Tomaattisato on myös ollut kohtuullinen. Kuitenkin totesin sen, että ensi vuonna en laita kasvihuoneeseen tomaattia lainkaan, koska avomaalla kasvatetut amppelitomaatit olivat kaikista runsassatoisin ja maukkain lajike. 

Tässä vaiheessa, kun sato on lähestulkoon korjattu, pohdinnassa on jo ensi vuoden kylvöt ainakin osittain.

Tomaattien osalta olen päättänyt pitää kasvihuonekasvatustauon. Kasvihuoneeseen laitan todennäköisesti kurkkujen lisäksi kasvamaan paprikaa. Kurkkuja voi myös kasvattaa vielä enemmän, jotta satoa riittää myös säilöttäväksi asti. 
Nyt juuri olen sitä mieltä, että kasvatuslavoihin laitan vain perunaa, maa-artisokkaa sekä syötäviä kukkia ja korkeintaan kaksi kesäkurpitsan taimea. Neljä kesäkurpitsan taimea on ihan liikaa meille, mikäli tuottavat satoa, kuten nyt ovat tehneet. 

Viime kesänä latva-artisokat tuottivat satoa, mutta tänä vuonna sain vain kokemusta. Kokemuksen lisäksi kertyi kuitenkin kaunis lehvästö, mutta itse kukinto ei ehtinyt kasvaa. Tämä laji jäänee nyt myös tauolle. 

Avomaankurkun kasvatusta pitänee vielä pohtia, koska komposti käydä rouskuttaa Lillin jätöksiä muhevaksi mullaksi. Omavaraisia taidetaan siis ollaan kohta mullan suhteen, kiitos Lillin.


Tänään pohdin, josko sitä pitäisi viikonloppuna sadonkorjuun kunniaksi pienet juhlat. Aihetta on iloon ja juhlaan niin saadun sadon kuin kokemuksen karttumisen johdosta.

♥︎ Mukavaa elokuista viikkoa sinulle ♥︎
-Anu-


17.8.2016

Ihania lomamuistoja

Loman jälkeen puolitoista viikkoa on mennyt niin töissä kun kotonakin kuin siivillä. Loma oli erityisen rentouttava ja piti sisällään mukavia asioita. Hidastaminen ja hiljentäminen teki hyvää.

Viimeinen lomaviikko elokuun alussa vierähti Saimaan aalloilla veneilyn merkeissä koko perheen voimin. Reissuun mahtui säätiloja laidasta. Luonnon ihmeitä oli mukava seurailla. Norppakin nähtiin jälleen pulahtelemassa veneen läheisyydessä.

Ensimmäiseen satamaan ajellessa taakse jäi aurinkoinen vyöhyke ja edessä siinsi paikallinen rankkasade. Ajelimme juuri tuota vesisadealuetta kohden ja koska väylillä on syytä pysyä, jos aikoo karikot välttää, niin eihän siinä auttanut kurssia muutella. 

Sanonta, että sateen jälkeen on aina pouta, toteutui nytkin. Reilun kymmenen minuutin täydellisen kaatosateen jälkeen Telataipaleen kanavalla oli kaunis ja aurinkoinen ilta.


Telataipaleen kanava, mikä sijaitsee Sulkavalla, on yksi neljästä venäläisten 1790-luvun puolivälissä Saimaalle rakentamasta kanavasta.  Kenraali Suvorovin johdolla rakennetut kanavat olivat osa itärajan puolustamiseksi suunniteltua Kaakkois-Suomen linnoitusketjua. Kanavat muodostivat Venäjän Saimaan laivaston purjehdusväylän Savonlinnan Olavinlinnasta Lappeenrantaan. Kanavien avulla huolehdittiin mm. huolto- ja viestiyhteyksistä Olavinlinnaan. Kanava-alueille sijoitettiin omat varuskunnat, joiden tehtävänä oli liikenteen valvonta ja alueen suojelu hyökkäyksen varalta. 

Telataipaleen kanava valmistui vuonna 1798 ja se yhdistää Lepistönselän Telalahden Siikaveden Taipaleenselkään. Kanava on pituudeltaan noin 200 metriä. Museovirasto restauroi kanavan vuosina  2006–2007. Kanavan suulla oli nykyään hyvät laiturit kiinnittymiseen ja täydellinen oma rauha. Kanavan läheisyydestä löysimme reissun ensimäiset kantarellit. 

Seuraava etappi oli Pisamalahden / Sulkavan Linnavuori. Täydellinen retkisatama, sanoisin. Paikka oli niin kaunis ja rauhallinen, joten päätimme viettää muutaman päivän samassa paikassa. 




Luonnon omat bonsait kasvoivat kalliolla. Ihastelin näitä henkeäsalpaavan kauniita maisemia. Täällä oli kyllä feng shuit täydellisesti kohdallaan.

Linnavuorelta löytyy kaksi maanpäällistä onkaloa /luolaa, jonne on aika haasteellinen kulkea, mutta koska aikaa oli ja seikkailunhalu iski, niin jopa minäkin pääsin haarrastamaan kiipeilyä. Alkumatka oli kohtuullisen helppokulkuista, mutta mitä pidemmälle kuljettiin, sitä kapeammaksi ja hankalammaksi kulku kävi. Välillä mietin, että jos tuosta läpi pääsen, kykenen kiipeämään tai laskeutumaan ja vielä  mahdun kolosta läpi, niin kuinkahan käy takaisintulon. Selvisin, mutta välillä oli kylla hieman haasteita, sanoisin. 




Pisamalahden linnavuori, mikä myös siis Sulkavan linnavuorena tunnetaan, sijaitsee sijaitsee Saimaan Enonveden Pisamalahdessa. Vuori / mäki  on kolmelta suunnalta erittäin jyrkkäreunainen, mutta itäpuolisella, hieman loivemmalla reunalla on vallin jäännöksiä. Muuri on noin 120 metriä pitkä ja paikoin muuri on n 3 metriä korkea. Vuoren huippu on nykyisin noin 55 metriä järvenpinnan yläpuolella. Järvenpinnan alapuolella sekä vuoren seinämillä on useita onkaloita. 

Linnoitus on oletettavasti rakennettu rautakaudella tai keskiajalla. 
Linnavuori ja sitä ympäröivä maisema ovat Sulkavan merkittävimpiä matkailunähtävyyksiä. Linnoitukselle on rakennettu osittaiset portaat kulkua helpottamaan. 

Linnoitukselta aukeaa kerrassaan upea näkymät ympäröivälle vesistölle. Täytyy kyllä nostaa hattua niille uutterille ihmisille, jotka ovat tuon linnoituksen aikanaan rakentaneet ja kaikki kivet kantaneet. 


Ilma oli puhdasta, jos on uskominen siihen, että naava kasvaa vain puhtaassa ympäristössä. 
 Koivu oli saanut pahkanenän.
Kävimme sienestämässä ja syömässä mustikoita suoraan metsästä. Puolukoitakin oli tulossa runsain mitoin. 
Tämä kaunis kärpässieni jätettiin rauhaan, mutta sienisaaliiksi saatiin kantarelleja ja mustia torvisieniä. Päästiin reissun aikana siis toisenkin kerran herkuttelemaan sienimukennoksella.

Haukivedellä ajellessa pääsimme Savonlinnan Laitaatsalmella juuri ja juuri ukkosrintaman edelle. Takana satoi kaatamalla vettä siten, että näkyvyys oli lähes mitätön. Ukkonen paukkui ja salamat leiskuivat, mutta mikäs meidän oli ajellessa kohti aurinkoisempia rantoja. Täydellinen sateenkaari piirtyi väylälle, mutta aarretta ei kylläkään löydetty. 
Tuokin hetki oli kerrassaan sykähdyttävä. Että luonto voi ollakin kaunis ja ihmeellinen sekä leuto että rankka lähes samaan aikaan. 

Sudenkorentoja sekä ampiaisia lenteli kavereina kohtuullisen paljon aina aurinkoisina hetkinä. Tämä sudenkorento tuli ihan liki kuvattavaksi, kun valmistimme saaressa tulilla ruokaa. Kaunis yksilö.

Veneilyyn kuuluu meillä ehdottomasti lettukestit. Pääsääntöisesti paistelemme lettut rautapannulla nuotiolla, mutta tällä reissulla letut valmistuivat veneen pentterissä, kun retkisataman puut olivat litimärkiä. 


Viikko vierähti leppoisasti ja rauhallisesti lepäillen, uiden, hyvää ruokaa syöden ja hyviä juomia juoden, luonnossa liikkuen ja kirjoja lukien. Uni veneellä on erilaista kuin kotona. Laineiden liplatuksessa ja veneen hiljalleen keinuessa on tunne, kun nukkuisi kehdossa. Kotisatamaan tultaessa ja kotiin päin ajellessa maailma vielä hetken keinahtelee. Taakse jäi jälleen ihana loma. Akut latautuivat ja loma oli voimaannuttava. Sitä on mukava muistella. 

Mukavaa loppuviikkoa sinulle!
-Anu-